tiistai 4. kesäkuuta 2013

4.6.13

Mulla on tällähetkellä sellainen fiilis, että oon kroppaani paljon tyytyväisempi kuin muutama kuukausi sitten. En tiedä, johtuuko se pääkopassa tapahtuvista muutoksista vaiko siitä, että salitreeni alkaa pikkuhiljaa näkyä kropassani. Ei mitään huimaa lihaksenkasvua ole havaittavissa, vaan ennemminkin pienen pientä kiinteytymistä. Kun katson itseäni peilistä, ei mua enää ällötä yhtä paljon kuin ennen. Vatsa ei ole enää niin turvoksissa ja on pienentynyt paljon. Ihan niin kuin reidet ja käsivarretkin olisivat kaventuneet, mutta eilen mittailin niitä, niin senttejä ei ole hävinnyt kummastakaan. Painokin on alkanut pikkuhiljaa kavuta alaspäin. Paino oli nimittäin viime perjantaina (muistaakseni) 57,4kg. :) Mahtava homma!

Mulla alkoi loma eilen ja se jatkuu heinäkuun loppuun asti. Toisin sanoen oon työttömänä. Ruokailurytmikin on näin lomalla hieman erilaisempi, koska en jaksa nousta aamukasilta syömään aamupalaa. En todellakaan laita aamulla loma-aamuina herätyskelloa soimaan. Olenkin syönyt sen n. 9-11 välillä. Pyrin kuitenkin syömään n. 3h välein ja terveellisesti. Edelleenkin pidän vähähiilarista linjaa, koska se näyttää sopivan vatsalleni. Minä turpoan ihan hirveästi leivästä yms. Joskus kuitenkin on leipääkin saatava, karkkia syötävä ja varsinkin jätskiä! Jätski on ehdottomasti mun ykköskesäherkku!

Syömiset:
klo 09:30
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- rahkajogurtti ananaksella
- ananasmehu
klo 13:30
- kanakasvisriisikookos -hässäkkää
- raejuustoa
klo 16:00
- piltti
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 18:30
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kukkakaali, raejuusto)
klo 21:00
- kreikkalaista jogurttia vadelmilla

Liikkumiset:
- sali 55min + salille ja kotia pyörällä 4½km x2



torstai 30. toukokuuta 2013

29.5.13

Heipähei! Toukokuun viimeisiä viedään ja töissä on ollut sen verran hulinaa, että olen ollut poikki joka ilta eikä aikaa kirjoittamiselle ole ollut. Nyt kuitenkin eilistä ruokapäiväkirjaa ja liikuntoja.

Syömiset:
klo 04:00
- ruisleipä margariinilla ja kalkkunaleikkeleellä
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 08:00
- fit-rahkaa ananaksella
- ananasmehu
klo 08:45
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- pieni pala mariannekakkua
klo 11:00
- lihapullia 5kpl
- porkkana-appelsiini -salaattia, hieman salaatinkastiketta
- pieni ruisleipä margariinilla
klo 12:30
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- pala mustikkapiirakkaa
klo 14:00
- mustikkapiltti
klo 16:30
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 18:00
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, kukkakaali, kananmuna, hieman salaatinkastiketta)
klo 22:00
- banaanilättyjä, vadelmahilloa ja kermavaahtoa
- lasillinen kevytmaitoa

Sain eilen päähäni tehdä iltapalaksi niitä paljon puhuttuja banaanilättyjä, tai mun mielestä ne on kyllä enemmänkin banaanimunakkaita. Uusimmassa Fit-lehdessä oli ohje lätyille ja ohjeeseen tuli 2 isoa banaania ja 4 kananmunaa sekä hieman leivinjauhetta. Tein kuitenkin hieman eri ohjeella eli laitoin 3 banaania ja 3 kananmunaa, hieman leivinjauhetta ja vaniljasokeria. Nämä kaikki blenderissä sekaisin ja paistetaan miedolla lämmöllä paistinpannulla öljyssä tai voissa.

Fit-lehdessä lätyt olivat näin hyvännäköisiä... Mutta kaikki ei mennytkään kuten elokuvissa..

Tadaa! :D 

Minun kärsimätön luonteeni ei oikein sopinut lättyjen paistamiseen. Onneksi avokki tuli kotiin ja jatkoi paistamista ja saatiinkin muutama ihan lätynnäköinenkin :D Ihan hyviä nämä kuitenkin olivat, mutta taidan pitäytyä ihan oikeissa lätyissä. Niitä kun tulee niin harvoin kuitenkin tehtyä.

Sitten eiliset liikkumiset:
- pyöräilyä 9km (kävin kaupassa)

Mulla alkaakin kesäloma odotettua aikaisemmin eli jo tämän viikon jälkeen. Enää siis kaksi työpäivää ja tää lompsii lomille! Tosin parin kuukauden työttömyyshän se odottaa eli maanantaina heti aamusta työkkäriin muiden sekaan. Ensi viikosta eteenpäin en voi siis syyttää kiireitä, töitä yms. jos en saa itseäni liikkeelle. Olen jo pohtinut mielessäni, että herään jokaisena aamuna aikaisin ja hoidan liikunnat pois heti aamusta. Sitten on koko päivä aikaa mm. löhötä rannalla :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

27.5.13

Syömiset:
klo 08:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- rahkajogurtti banaanilla
klo 11:30 (kotona)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, kinkkusuikale, keitetty kananmuna)
- ruisleipä margariinilla ja kalkkunaleikkeleellä
klo 14:15 (töissä)
- lindahls cottage cheese ananas (maistoin ekaa kertaa ja menihän se puoli purkkia ihan ok, kunnes alkoi puistattaa.. en osta enää!)
- pikkiriikkinen leipäpala margariinilla
klo 17:00 (töissä)
- kasvissosekeitto
- lasillinen rasvatonta maitoa
klo 19:30 (kaupungilla)
- hedelmäturkinpippuripehmis
klo 21:15 (kotona)
- viinirypäleitä

- kaksi hedelmäkarkkia päivän aikana

Liikkumiset: 
- sali 50min + salille pyöräily 4½km x 2

Viikonloppu meni perheen kanssa oleskellessa. Perjantaina en sitten saanutkaan itseäni salille, vaan aloin siivota heti kun pääsin töistä kotiin. Sitten piti vielä käydä kaupassa ja sen jälkeen äiskä, iskä ja pikkusisko jo saapuikin. Illalla tein mustikkapiirakkaa ja sitä syötiin jäätelön kera. Lauantaina kävin ystäväni kanssa kahvilla ja söin suurensuuren pullan kahvin kaverina. Lisäksi käytiin illalla perheen kanssa syömässä ja jälkkäritkin otettiin. Sunnuntaina sitten tehtiin avokin kanssa itsetehtyjä hamppareita.. Että näin mukavasti etenee tää mun elämäntapamuutos.

Mulla menee yleensäkin viikonloput melko huonosti syömisten suhteen. Sunnuntai-iltana sitten masentuneena lupaan itselleni tsempata viikolla. Mutta ei se viikon tsemppi oikeen auta mitään, jos vetää viikonloput aivan läskiksi. Perskele sentään..

Perjantaina paino oli muuten tasan 58kg, kun se edellisenä perjantaina oli 57,8kg. On se kumma, kun alkaa taas vähän enemmän kiinnittää huomiota syömisiinsä, niin paino vain nousee. Mutta toivon mukaan tuosta edes osa olisi menkkaturvotusta!

Huomenna en ehdi liikkumaan, joten pidän vapaapäivän siittä. Mulla on eka töitä 9-15.30 ja sitten vielä illalla 17.30-20 ja siitä äkkiä kotia nukkumaan että jaksaa viideksi takaisin töihin. Kiirettä pittää!

Viimeistä toukokuun viikkoa viedään! Ihan huikeeta! :) Kesäkesäkesä!

torstai 23. toukokuuta 2013

23.5.13

Syömiset:
klo 06:45 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- täyteläistä maitorahkaa mehukeitolla
klo 8:15 (töissä)
- muutama pala päärynää
klo 11:15 (töissä)
- lasagnettea
- kaksi leipää margariinilla
klo 13:15 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 14:15 (töissä)
- rahkajogurttia, banaani
- pieni pala pannaria mansikka-vadelmahillolla ja kermavaahdolla
klo 18:00 (kotona)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kananmuna, kinkkusuikale, hieman salaatinkastiketta)
klo 20:30 (kotona)
- viinirypäleitä
- piltti

Tänään heräsinkin sitten kunnon päänsärkyyn.. Kun eilen siis vältyin siltä. Olen ottanut päivän aikana yhteensä kolme kuussatasta buranaa, mutta edelleen päässä jomottaa. Hieman särkylääke on toki kipua lieventänyt, mutta ei vienyt ihan kokonaan pois. Kaikki liikunnallinen toiminta on ollut tuskaa, koska päässä alkaa jyskyttää kahta kauheammin. Joten liikuntaa en ole tänään harrastanut, en ole edes pyöritellyt hulavannetta.

Me tehtiin töissä tänään maailman parasta pannaria. Olihan mun sitä pakko maistaa pikkuinen pala! Eikä kaduta yhtään ;)

Huomenna me saadaan viikonloppuvieraiksi mun äidin ja iskän sekä pikkusiskon. Saapa nähdä, miten käy viikonlopun ja huomisen treenien. Huomenna pitäisi jaksaa lähteä salille heti töitten jälkeen ja yritän kyllä tsempata itseni sinne asti!


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

22.5.13

Syömiset:
klo 08:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- rahkajogurttia banaanilla ja mehukeitolla
klo 11:30 (kotona)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kananmuna, kalkkunaleikkele, hieman tsatsikia)
klo 13:30 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 14:00 (töissä)
- turkkilaista jogurttia mehukeitolla
klo 17:15 (töissä)
- kalakeittoa
- rieska margariinilla ja juustolla
- 1½ uunimakkaraa
klo 20:00 (töissä)
- viinirypäleitä
- päärynän muotoista, mutta omenanpunaista hedelmää. Mikä lie onkaan?


Liikkumiset:
- pyörällä salille 4½km x2 + 1h sali

Pääsinpäs tänään salille! Aamulla kyllä pikkiriikkisen jomotti ohimolla ja vielä sängyssä ajattelin, etten todellakaan ole lähdössä salille. Söin kuitenkin aamupalaa ja otin särkylääkkeen, joka onneksi ehti hyvin vaikuttaa ennen salille pääsyä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

21.5.13

Syömiset:
klo 04:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- mangopiltti
klo 07:30 (töissä)
- rahkajogurtti ananaksella 
- ananasmehu
klo 08:45 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 11:00 (töissä)
- broileri-parsakaalivuokaa
klo 12:30 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 14:45 (kotona)
- täyteläistä maitorahkaa mansikoilla
klo 17:00 (kotona)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 18:45 (kotona)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, raejuusto, tonnikala, hieman salaatinkastiketta)
klo 21:45 (kotona)
- turkkilaista jogurttia mehukeitolla

Liikkumiset:
- 10min hulavannetta

En eilen pystynytkään pyörittelemään vannetta, koska vatsan seutu oli arkana vielä edellisen päivän pyörittelyistä. Joten nyt pyöritellään joka toinen päivä ja mahan tottuessa joka päivä :) se on ainakin tavoitteena!



Huomenna mulla olisi tarkoitus mennä aamusta salille, mutta tällä hetkellä tuolla ohimolla kolkuttelee ikävä kipu. Saas nähdä jatkuuko kipu aamulla.. Toivottavasti pääsen salille, mutta pääsärkyisenä en sinne todellakaan lähde. Se on sitten yhtä tuskaa!

maanantai 20. toukokuuta 2013

20.5.13

Syömiset:
klo 07:45 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- 1prk rahkajogurttia mehukeitolla
klo 11:15 (töissä)
- salaattia puoli lautasellista + salaatinkastiketta
- broilerikastiketta
- kolme karkkia
klo 13:15 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 14:15 (töissä)
- mangopiltti
- viinirypäleitä
klo 17:00 (töissä)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, raejuusto, tonnikala, hieman salaatinkastiketta)
klo 20:30 (kotona)
- mangopiltti
- raejuustoa

Sellaista tänään! Pitää näköjään huomenna käydä kaupassa, koska kaapeista ei löydy taaskaan yhtään mitään syömistä. Onneksi mulla on huomiseksi töihin lounaseväät. Tein lauantaina broileri-parsakaalivuokaa ja sitä jäi yli. Namnam!

Nyt pitäisi jaksaa pyöritellä vielä hulavannetta, mutta mulla väsyttää ihan simona! Huomenna on töihin meno klo 05, joten virkeänä pitää olla neljältä aamuyöllä hereillä. Jospas minä muutamat pyöräytykset teen ja sitten iltapesulle mars!