Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mitat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mitat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2013

2kk muutos

Ajattelin, että nyt olisi pitkästä aikaa aika uusien päivitettyjen mittojen ja kuvien. 

Paino oli perjantaina klo 04 aikaan aamulla 57,8kg, kun se edellisenä perjantaina oli 57,5kg. Hieman rasittavaa tää jojoilu 57-58kg:n välillä.. Ei tunnu laskevan sitten millään, vaikka kuinka liikkuu ja syö hyvin!

Tänään aamulla otin sitten mittoja ja kuvia. Ekat kuvat on otettu 9.2 eli n. 2kk sitten ja kiloja on lähtenyt tämän hetken tietojen mukaan vaivaiset 1,7. Tosin näiden kuvien välillä eroa on 1,2kg. 

Mitat:
käsivarsi: 30,5cm (31cm)
rinnan alta: 75cm (76cm)
vyötärö: 70,5cm (72cm)
napa: 85cm (89cm)
lantio: 98cm (98,5cm)
reisi: 58cm (58,5cm)




Maha on kyllä pienentynyt, mutta muita muutoksia en kyllä huomaa.

Nyt edetään näköjään hyyyyyvin hitaasti, mutta sitäki varmemmin ;)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Lähtötilanne vol 3

Taas on totuuden aika kera kuvien ja mittojen. Paino eilen 8.2.13 oli tasan 59kg. Tammikuun alussa joululomien jälkeen painoa on lähtenyt sellaiset -1,8kg eli joulupöhötys ainakin on tiessään. Painoindeksi tällä hetkellä on tasan 25 eli lievän lihavuuden puolella ollaan, mutta tuostahan on normaalipainoon matkaa sellaiset -200g. 

Mitat:
käsivarsi: 31cm (32cm) (32cm)
rinnan alta: 76cm (78cm) (80cm)
vyötärö: 72cm (74cm) (77cm)
napa: 89cm (89cm) (93cm)
lantio: 98,5cm (101cm) (101cm)
reisi: 58,5cm (58,5cm) (60cm)

Lihavoidut ovat tämän hetken mitat, ekassa sulussa olevat viime tammikuun mittoja ja vimpat luvut sitten syksyn 2011 mittoja. Nuista linkeistä voitte vertailla lähtötilanteita keskenään. Ihan kiva huomata, että vaikka paino onkin melko samassa kuin edellisillä kerroilla, on senttejä paljon vähemmän kuin syksyllä 2011. Jos nyt ihan oikein laskin, olen yhteensä 18cm kapeampi kuin syksyllä 2011!

Tässä sitten tämän hetken kuvat edestä, sivulta ja takaa. 


Nyt ne kuvat ovat siinä taas julkisesti! Päivitystä mitoissa ja kuvissa ajattelin julkaista aina n. kuukauden välein, niin kuin edellisilläkin kerroilla.

Mua laiskottaa ihan hirveesti. Nousin tänään kahdeksan aikaan, vaikka avasin ekan kerran silmäni jo joskus seitsemän jälkeen. Kasilta sain itseni kuitenkin vasta ylös. Pitäis harjoitella noita aamuheräämisiä, varsinkin iltavuoroon mennessä ja viikonloppuina, jos meinaan kammeta itseni heti aamusta ennen ruuhkia salille. Mulla olisi tarkoitus tänään siivoilla ja pyykkäillä, mutta olen vain tiskit laittanut koneeseen. Kaupassa pitäisi käydä myös. Kuuntelen tällä hetkellä sohvalla Spotifyta ja kirjoittelen tätä. Juuri nyt tekisi mieli kovasti lähteä salille, kiitos hyvän musiikin! Pitäisiköhän jättää tänään Putous välistä ja suunnata iltasella liikkumaan.. Hmm.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

n. 2 kuukauden muutos

Lupailin eilen uusia kuvia ja mittoja, ja täältäpäs tulee!

vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

 vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

Tämä muutos on siis n. kahden kuukauden ajalta ja kiloja lähtenyt siis tasan 3! Katsokaa nyt, mitä tuo vaivainen kolme kiloa on saanut jo aikaan!! Vitsit! Tää on ihan täpinöissään :) 
Näettekös te minkäänlaista muutosta kuukausi sitten otettuun kuvaan?

Uusimmissa kuvat ovat todella paljon vaaleampia kuin edelliset, mutta toivottavasti se ei kauheasti vaikuta..
Aivan mahtavat nuo oikean puolen hulavannemustelmat :D urheiluvammoja!


Mitat: 
käsivarsi: 30cm (30,5cm) (31cm) (32cm) -2cm
rinnan alta: 74 cm (76cm) (76cm) (78cm) -4cm
vyötärö: 69cm (70cm) (72cm) (74cm) -5cm
napa: 84cm (85cm) (88cm) (89cm) -5cm
lantio: 97cm (98cm) (99cm) (101cm) -4cm
reisi: 56,5cm (56,5cm) (57,5cm) (58,5cm) -2cm

Senttejäkin on muutama lähtenyt tämän kuukauden aikana. Yhteensä kahden kuukauden aikana 22! Minä en ehkä ihan täydellisesti luottaisi omaan mittaustekniikkaan, varsinkaan napani osalta. Koska esim. kuvasta näen myös napani kohdalta jonkinmoista kaventumista, mutta senttikö siitä on vain mukamas lähtenyt?

Tiedättekös! On aivan sikahyvä fiilis! En näytä enää siltä, että olisin 6kk raskaana, eikä selkäni ole kuin joltakin makkaratehtaalta! Jalatkin ovat hieman silonneet, vai johtuuko se vain tuosta valosta..?

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kuukauden muutos

Lupasin eilen ottaa uusia kuvia kropastani ja tässäpäs niitä tulee!

Vas. 9.1.12 (aivan järkyttävä tynnyri!)
Kesk. 21.1.12
Oik. 11.2.12

Vas. 9.1.12
Kesk. 21.1.12
Oik. 11.2.12 (hulavannemustelmat lantiolla :D)

Vas. 9.1.12
Kesk. 21.1.12
Oik. 11.2.12

Pienoista muutosta havaittavissa edellisisitä kuvista! Vai mitä? 
Mulla on, by the way, ihan hirveen huono ja vino ryhti näköjään! Ihan selvästi kallistun oikealle päin.. Oikea käsikin näyttää vasenta pidemmältä :D 

Mutta sitten mittoja, jotka otin myös heti aamusella.

Mitat: 
käsivarsi: 30,5cm (31cm) (32cm) -1,5cm
rinnan alta: 76 cm (76cm) (78cm) -2cm
vyötärö: 70cm (72cm) (74cm) -4cm
napa: 85cm (88cm) (89cm) -4cm
lantio: 98cm (99cm) (101cm) -3cm
reisi: 56,5cm (57,5cm) (58,5cm) -2cm
pohje: 35cm (35cm) (35cm) +-0cm

Senttejä saisi kyllä lähteä vikkelämmin.. Nimittäin niitä on lähtenyt suhteessa vähemmän kuin syksyllä, vaikka painoa onkin tippunutkin nyt enemmän. Mutta liikunnastahan tämä on kiinni! Odotan innolla kevätilmoja ja lumetonta maata, että pääsisi kävelylle ja pyöräilemään! (Ihan niin kuin tuonne ei nyt voisi lähteä kävelylle..)

Tänään luvassa on shoppailua, kiinalaista ruokaa (sen suon itselleni), vatsalihastreeniä ja illalla ankaraa biletystä (lähinnä tanssin merkeissä).

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kahden viikon muutos

Luvassa kuvia, jotka eivät ole enää niin kauhistuttavia kuin pari viikkoa sitten.. Pikkuisen on muutosta näköjään tapahtunut, vaikka toisin eilen väitinkin :) 

Vas. 9.1.12
Oik. 21.1.12
Vatsa on pienentynyt ihan selvästi!

Vas. 9.1.12
Oik. 21.1.12
Tästäkin huomaa vatsan pienentymisen.
Mutta on siinä töitä edelleen.
Kuvakulma on pikkuisen eri kuin ekassa kuvassa, joten peppu
näyttää suuremmalta ja tissit ovat mystisesti hävinneet :D

Vas. 9.1.12
Oik. 21.1.12
Selkäkään ei ole enää niin lytyssä.

HOX! Tämänpäiväiset kuvat on otettu eri paikassa kuin kaksi viikkoa sitten otetut, joten valotus on ainakin ihan erilainen. Vanhat kuvat on keinovalossa, nykyiset luonnonvalossa. Pyrin ottamaan tästä lähtien kuvani aina samassa paikassa (nykyisessä), ettei tulokset heittele kovinkaan paljoa. Asentokaan ei kaikissa kuvissa ihan mätsää, mutta annetaas pikkuasioiden olla.

Sitten mittoja!

Mitat: 
käsivarsi: 31cm (32cm) -1cm
rinnan alta: 76 cm (78cm) -2cm
vyötärö: 72cm (74cm) -2
napa: 88cm (89cm) -1 
lantio: 99cm (101cm) -2
reisi: 57,5cm (58,5cm) -1
pohje: 35cm (35cm) +-0

Tuo mun navan elämä on oikeasti melko kummallista. Nimittäin kaksi viikkoa sitten mittanauha näytti tuon suluissa olevan 89cm, viikko sitten se näytti 86cm ja nyt se näytti 88cm, vaikka maha näyttää paljon pienemmältä kuin viikko sitten! Joko mittailen napaani joka kerta vähän eri paikasta tai sitten eilisellä siiderillä ja suklaalla on tekemistä asian kanssa.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Aamupaino

Hei heti aamusta! On ihan pakko tulla postailemaan näin aamuvarhaisella ennen töihin lähtöä, koska minulla on huimia ilouutisia! Nimittäin aamupaino 13.1.12 klo 06:30 oli 58,1kg! Eli se on -1,2kg maanantain lukemiin! Meinasi silmät pullahtaa päästä, kun astuin vaa'alle ja näin numerot. Vaaka oli tänään ystäväni :) En kyllä ikinä olisi uskonut, että paino alkaa noin nopeasti tippumaan.. Huh. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että rastia ruutuun ja olen normaalipainoinen! Painoindeksi on nyt 24,7.

Otin muutamat mitatkin nopeasti, lähinnä vatsanseudulta, koska mahani elää omaa elämäänsä.

Mitat
rinnan alta: 77 cm (78 cm)
vyötärö: 73 cm (74 cm)
napa: 86 cm (89 cm)
lantio: 100 cm (101 cm)


Suluissa siis viime kerralla saatu tulos.


Tällainen aloitus antaa kyllä lisämotivaatiota huimasti! :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Lähtötilanne vol 2

Nyt on jälleen kerran totuuden aika..

Paino 9.1 on 59,3kg. Se on siis -200g vähemmän kuin syksyllä ennen laihista.. Wau, eli olen tässä 3-4kk aikana lihonut kaikki viime syksyn kiloni takaisin. Peukut sille!

Painoindeksi on tällähetkellä 25,2 eli lievästi lihava. -600g pitäisi lähteä, että olisin taas normaalipainossa.. Luulisi olevan helppo homma!

Mitat: 
käsivarsi: 32cm (32cm)
rinnan alta: 78 cm (80cm)
vyötärö: 74cm (77cm)
napa: 89cm (93cm)
lantio: 101cm (101cm)
reisi: 58,5cm (60cm)
pohje: 35cm (36cm)

Lihavoidut mitat ovat tänään otettuja ja suluissa on viime syksyn aloitusmitat.. Täältä voi katsella ja vertailla, viimeisimmät mitat syksyltä eli mihin tulokseen jäätiin ennen repsahduksia.. Aika hyvin pysynyt sentit poissa mahan seudulta, kuitenkin.

Seuraavaksi tulee varoitus: Seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa pahoinvointia, joten nämä eivät sovi herkille silmille!


Täältä näet, miten syksyllä onnistuin ja minkälaisen muutoksen sain aikaiseksi kroppaani. Nämä entiset kuvat toimivat hyvänä motivaattorina!

Tästä se sitten lähtee! Ja ihan hyvillä mielinkin :) Jos minä onnistuin syksyllä, onnistun varmasti nytkin (kunhan en käy anoppilassa repsahtelemassa...) Tulen illalla sitten kirjoittelemaan ensimmäisen ruokapäiväkirjamerkinnän. Olisi erittäin plussaa, jos saisin tänään urheiltuaki hieman..

Ps. Tervetuloa uusille lukijoille! :)

perjantai 16. syyskuuta 2011

-300g

Tänään oli siis taas punnitusaamu. Meinasin aivan unohtaa asian kokonaan, kun istahdin sohvalle kahvikupposen ääreen.

Mutta siis. Aamupaino tänään 56,9kg! Joka tarkoittaa viime viikkoon 300g pudotusta ja rastia ruutuun! :) Hyvä mieli! Odotin kyllä jopa painon lisääntymistä, koska minulla on ollut koko viikon jotenkin ihmeen turvonnut olo. Vatsakin on näyttänyt niin suurelta. Hyi..

Sitten olisi luvassa pitkästä aikaa mittoja(edelliset mitat onkin otettu 26.8):


käsivarsi: 30cm (31cm) (31cm) (32cm) (32cm)   -2cm
rinnan alta: 74cm (74cm) (78cm) (80cm) (80cm)   -6cm
vyötärö: 70cm (71cm) (73cm) (74cm) (77cm)   -7cm
napa: 83cm (85cm) (89cm) (88cm) (93cm)   -10cm !!!
lantio: 96cm (97cm) (98cm) (99cm) (101cm)   -5cm
reisi: 55cm (57cm) (58cm) (59cm) (60cm)   -5cm
pohje: 35cm (35cm) (35cm) (36cm) (36cm)   -1cm

Kuviakin olisin ottanut, mutta minullahan on kamera työpaikalla.. Jotenka kuvia tulee huomenna! Ja niitähän tulee, se oli siis lupaus!

Eilen vielä ajattelin, että tänään käyn pitkällä kävelylenkillä, mutta saapas nyt nähdä.. Nimittäin pääkoppa on sanonut itsensä irti ja migreeni kolkuttelee ohimolla. En tykkää sitten yhtään!

perjantai 26. elokuuta 2011

Rumpujen pärinää...

Perjantain 26.8.11 kunniaksi pomppasin suurinpiirtein suoraan sängystä vaa'alle. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta... Vaaka näytti yllätyksekseni tällaisia lukemia: 57,7kg! Siis painosta on tippunut viikon aikana 800g! *riemunhyppyjä ja -kiljahduksia!* Mahtavaa! Vihdoinkin jotain tapahtuu! Ja tämä 58kg:n alitushan tarkoittaa sitä, että saan laittaa ruksin 57kg:n kohdalle :) Painoa on tippunut kokonaisuudessaan heinäkuun vikasta päivästä tähän päivään yhteensä -1,8kg.

Sitten mittojen vuoro.


Mitat:
käsivarsi: 31cm (31cm) (32cm) (32cm)
rinnan alta: 74cm (78cm) (80cm) (80cm)
vyötärö: 71cm (73cm) (74cm) (77cm) 
napa: 85cm (89cm) (88cm) (93cm) 
lantio: 97cm (98cm) (99cm) (101cm)
reisi: 57cm (58cm) (59cm) (60cm)
pohje: 35cm (35cm) (36cm) (36cm)


Ja kuvia!

 Vas. 26.8.11
Oik. 31.7.11
Tässä siis kuukauden muutos.. Jotensakin hämmästyttää omaa silmää!
Jaloistakin lähtenyt jotain :)

 Vas. 26.8.11
Kesk. 13.8.11
Oik. 31.7.11

Vas. 26.8.11
Kesk. 13.8.11
Oik. 31.7.11

Ei voi muuta kuin tuulettaa ja jatkaa hyvällä mielin! :)
Mitäs tuumitte?

lauantai 13. elokuuta 2011

Mittailut

Lauantaiaamun kunniaksi heti aamutuimaan (tai no klo 10) aloin mittailemaan itseäni. Ja tulokset ovat seuraavat:

Mitat:
käsivarsi: 31cm (32cm) (32cm)
rinnan alta: 78cm (80cm) (80cm)
vyötärö: 73cm (74cm) (77cm) 
napa: 89cm (88cm) (93cm) 
lantio: 98cm (99cm) (101cm)
reisi: 58cm (59cm) (60cm)
pohje: 35cm (36cm) (36cm)


Otin itsestäni myös pari kuvaa havainnollistamaan parin viikon muutosta. Ja havaittavissa onkin pientä muutosta vatsan seudulla, ainakin omaan silmään! Vai mitä?


                                                 
Ensimmäinen kuva on otettu tänä aamuna. Jälkimmäinen pari viikkoa sitten.



Rinnanaluksen seutu on ainakin pienentynyt. Eikä vatsa näytä edestäpäin enää yhtä tynnyriltä. Ihan niin kuin tissitkin olisivat pienentyneet, mutta johtunee varmaan valosta. Ainakin toivottavasti :D Tisseistä nyt ei ainakaan tarvitsisi lähteä yhtään ylimääräistä!

tiistai 9. elokuuta 2011

Lenkille mars!

Voi, että tämä lenkille lähteminen osaa olla vaikeaa! Olen ollut kotona kohta neljä tuntia ja niistä kaksi olen ollut lähdössä lenkille... Edelleenkin minä istun tässä sohvalla läppärin kanssa. Pääsin siis yhden aikaan töistä kotiin. Nukuin n. tunnin päikkärit. Heräsin siihen, kun känny soi. Vastasin ja joku innokas poika alkoi myymään Saunalahden nettioperaattoria ja jotain uutta puhelinliittymää.. No Thanks. Päikkäreiden jälkeen laitoin pyykkikoneen laulamaan ja mietin itsekseni, että pyykkien laittamisen jälkeen laitan Easytonet jalkaan ja lähden ulos. Mutta eheei.. Tässä minä vielä olen.

Toisaalta mietin kyllä, onko kävelylenkki edes viisasta, koska mulla on vasen pohje aivan jumissa. Luultavasti johtunee sunnuntaisesta 4h kävelystä ja portaiden kiikkumisesta asuntomessuilla. Mutta siinähän se vetreytyy, millä on tullutkin.

Totesin tuossa juuri, ettei kannata mittailla itseään muina kuin mittauspäivinä. Nimittäin mittailin tänään napani. Perjantain aamunapa oli 88cm (-5cm edelliseen mittaukseen). Tämän päivän klo 16 napa olikin sitten jo 94cm! Härreguud! Piti oikein kolme kertaa mitata, mutta aina se perhana näytti samaa lukua. Eli perjantain aamunapaan lisää +6cm. Hyi. Olisi mielenkiintoista mitata joskus aamu- ja iltanavan ero. Senkin saatan joskus tehdä.

Hmm. Nyt kun olen vitkutellut lenkille lähtöä kaksi tuntia, siellä alkaa sataa vettä! Niimpä tietenkin!
Mutta nyt: Lenkille mars!

perjantai 5. elokuuta 2011

Oho!

Nyt olisi sitten aika uusien lukujen. Jotka ovatkin melko hätkähdyttäviä, koska en ole liikkunut tippaakaan ja olen syönyt mm. pehmistä, munkkia ja mäkkiruokaa.

Paino tänä aamuna 58,8! Edellinen punnitushan oli sunnuntaina, jolloin lähtöpaino 59,5kg eli tähän mennessä 
-700g! Jee! Ensimmäinen rasti tuonne painopalkkiin! :)


Mitat:
käsivarsi: 32cm (32cm)
rinnan alta: 80cm (80cm)
vyötärö: 74cm (77cm) 
napa: 88cm (93cm) 
lantio: 99cm (101cm)
reisi: 59cm (60cm)
pohje: 36cm (36cm)


Tainnut olla sunnuntaina melkoinen pöhö ja turvotus päällänsä, kun navan kohdaltakin lähtenyt -5cm! Napani elää kyllä omaa elämäänsä, niin kuin olen maininnutkin. Mahani pieneni huomattavasti touko-kesäkuussa, kun karppasin viimeksi. Haluaisinkin eroon tästä järkyttävästä vauvamahasta! Minä suorastaan inhoan sitä. Onneksi olen oppinut jo ala-yläasteelta asti vetämään vatsaani sisään. Käy jo luonnostaan ihmisten ilmoilla. Kotona voi vatsa olla sitten valtoimenaan :D

tiistai 2. elokuuta 2011

Napa

Mahani on kova turpoamaan. Sillä on hyviä ja huonoja päiviä (useimmiten niitä huonoja). Tänään päätin sitten mitata mahani uudestaan.

Vyötärö: 77cm ---> 76cm
Napa: 93cm ---> 90cm

Ensimmäiset mitat ovat siis sunnuntaina otettuja ja nyt on tiistai.. Olisikohan sunnuntain mitoissa näkynyt viikonlopun sipsit, karkit, alkoholi, mättöruuat yms.? Kenties :D

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Tästä lähdetään.

Nyt on sitten aika paljastaa kaikki hirvitys, kauheus, yökötys...

Paino aamulla 31.7.2011: 59,5kg!
Alle kuudenkymmenen siis. Eihän tuo nyt voi pahakaan olla! Juju piileekin tässä: Pituus 153,5cm.
BMI: 25,3.
Jos laihduttaisin yli kymmenen kiloa, olisin edelleenkin normaalipainoinen. Mutta viidenkympin alitus tuntuu hurjalta, vaikka olenkin näin lyhyt.. Tavoitepainosta vähän myöhemmin sitten.

Mitat:
käsivarsi: 32cm
rinnan alta: 80cm
vyötärö: 77cm
napa: 93cm (riippuu paljon päivästä, napani on kova turpoamaan...)
lantio: 101cm
reisi: 60cm
pohje: 36cm

Ja sitten.. Jos ette halua nähdä koko ruhoani, sulkekaa silmänne!


Siis jotain aivan kamalaa, järkyttävää, yököttävää! (Läskini näköjään kaartuvat vasemmalle :D) Spelukoidaampas hieman.
Mahani: Vähintään 6kk raskaana, röllykkä, kaljamaha, pömppis, tynnyri.
Selkäni: Jotain aivan tajuttoman kauheaa! En oikeasti kuvitellut näyttäväni (melkein alasti) takaapäin noin rumalta!
Käteni: Läskiä täynnä.
Pyllyni: Sivusta päin ihan ok..

Ei muuta kuin senttejä ja kiloja tiputtamaan!