Mulla on tällähetkellä sellainen fiilis, että oon kroppaani paljon tyytyväisempi kuin muutama kuukausi sitten. En tiedä, johtuuko se pääkopassa tapahtuvista muutoksista vaiko siitä, että salitreeni alkaa pikkuhiljaa näkyä kropassani. Ei mitään huimaa lihaksenkasvua ole havaittavissa, vaan ennemminkin pienen pientä kiinteytymistä. Kun katson itseäni peilistä, ei mua enää ällötä yhtä paljon kuin ennen. Vatsa ei ole enää niin turvoksissa ja on pienentynyt paljon. Ihan niin kuin reidet ja käsivarretkin olisivat kaventuneet, mutta eilen mittailin niitä, niin senttejä ei ole hävinnyt kummastakaan. Painokin on alkanut pikkuhiljaa kavuta alaspäin. Paino oli nimittäin viime perjantaina (muistaakseni) 57,4kg. :) Mahtava homma!
Mulla alkoi loma eilen ja se jatkuu heinäkuun loppuun asti. Toisin sanoen oon työttömänä. Ruokailurytmikin on näin lomalla hieman erilaisempi, koska en jaksa nousta aamukasilta syömään aamupalaa. En todellakaan laita aamulla loma-aamuina herätyskelloa soimaan. Olenkin syönyt sen n. 9-11 välillä. Pyrin kuitenkin syömään n. 3h välein ja terveellisesti. Edelleenkin pidän vähähiilarista linjaa, koska se näyttää sopivan vatsalleni. Minä turpoan ihan hirveästi leivästä yms. Joskus kuitenkin on leipääkin saatava, karkkia syötävä ja varsinkin jätskiä! Jätski on ehdottomasti mun ykköskesäherkku!
Syömiset:
klo 09:30
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- rahkajogurtti ananaksella
- ananasmehu
klo 13:30
- kanakasvisriisikookos -hässäkkää
- raejuustoa
klo 16:00
- piltti
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 18:30
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kukkakaali, raejuusto)
klo 21:00
- kreikkalaista jogurttia vadelmilla
Liikkumiset:
- sali 55min + salille ja kotia pyörällä 4½km x2
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paino. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2013
maanantai 27. toukokuuta 2013
27.5.13
Syömiset:
klo 08:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- rahkajogurtti banaanilla
klo 11:30 (kotona)
- salaatti (jääsalaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, kinkkusuikale, keitetty kananmuna)
- ruisleipä margariinilla ja kalkkunaleikkeleellä
klo 14:15 (töissä)
- lindahls cottage cheese ananas (maistoin ekaa kertaa ja menihän se puoli purkkia ihan ok, kunnes alkoi puistattaa.. en osta enää!)
- pikkiriikkinen leipäpala margariinilla
klo 17:00 (töissä)
- kasvissosekeitto
- lasillinen rasvatonta maitoa
klo 19:30 (kaupungilla)
- hedelmäturkinpippuripehmis
klo 21:15 (kotona)
- viinirypäleitä
- kaksi hedelmäkarkkia päivän aikana
Liikkumiset:
- sali 50min + salille pyöräily 4½km x 2
Viikonloppu meni perheen kanssa oleskellessa. Perjantaina en sitten saanutkaan itseäni salille, vaan aloin siivota heti kun pääsin töistä kotiin. Sitten piti vielä käydä kaupassa ja sen jälkeen äiskä, iskä ja pikkusisko jo saapuikin. Illalla tein mustikkapiirakkaa ja sitä syötiin jäätelön kera. Lauantaina kävin ystäväni kanssa kahvilla ja söin suurensuuren pullan kahvin kaverina. Lisäksi käytiin illalla perheen kanssa syömässä ja jälkkäritkin otettiin. Sunnuntaina sitten tehtiin avokin kanssa itsetehtyjä hamppareita.. Että näin mukavasti etenee tää mun elämäntapamuutos.
Mulla menee yleensäkin viikonloput melko huonosti syömisten suhteen. Sunnuntai-iltana sitten masentuneena lupaan itselleni tsempata viikolla. Mutta ei se viikon tsemppi oikeen auta mitään, jos vetää viikonloput aivan läskiksi. Perskele sentään..
Perjantaina paino oli muuten tasan 58kg, kun se edellisenä perjantaina oli 57,8kg. On se kumma, kun alkaa taas vähän enemmän kiinnittää huomiota syömisiinsä, niin paino vain nousee. Mutta toivon mukaan tuosta edes osa olisi menkkaturvotusta!
Huomenna en ehdi liikkumaan, joten pidän vapaapäivän siittä. Mulla on eka töitä 9-15.30 ja sitten vielä illalla 17.30-20 ja siitä äkkiä kotia nukkumaan että jaksaa viideksi takaisin töihin. Kiirettä pittää!
Viimeistä toukokuun viikkoa viedään! Ihan huikeeta! :) Kesäkesäkesä!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Vko 17
Ma: välipäivä
Ti: salitreeni 1h, lämmittelyinä 4½km pyöräily salille ja takasin kotia
Ke: kävelylenkki / 34min 24sec / 3.42km / vauhti 6.0km/h
To: välipäivä
Pe: kävelylenkki / 49min 13sec / 5.62km / vauhti 6.9km/h
La: pyöräilyä 16.21km
Su: salitreeni 50min, lämmittelyinä 4½km pyöräily salille ja takasin kotia
Mulla on ollut hieman ankea viikko. Mulla oli pillereistä taukoviikko meneillään eli menkkaviikko ja sen kyllä huomasi. Pää oli melkein joka päivä kipeä heti aamusta alkaen. Siksipä en olekaan salilla käynyt kuin kaksi kertaa tällä viikolla. Tänään aamulla herätessäni olin todella innoissani siitä, ettei mun päätä särkenyt heti herättyäni! Lähdinkin sitten aamupäivästä salille, mutta salille pyöräillessä ja erästä mäkeä polkiessani ylös alkoi samalla sykkeen noustessa myös päässä jomottamaan.. Ei hyvä merkki ollenkaan. Tein kuitenkin salilla kaikki, paitsi vatsalihakset jätin välistä. Ei todellakaan mikään paras fiilis, kun vähänkin piti enemmän ponnistella, niin alkoi heti samantien päässäkin jyskyttämään. Päänsäryn lisäksi syöpötytti ja laiskotti aivan kaameasti. Mutta.. Menkkoja ei näkynyt sitten missään! Ei edes viitteitä niistä.. En ole yhtäkään pilleriä unohtanut, kaikki olen ottanut ihan ajallaan. Tein kuitenkin eilen varmuuden vuoksi raskaustestin ja negaa se näytti, huh! Lueskelin sitten netistä, että joskus voi tyhjennysvuoto jäädä kokonaan tulematta taukoviikolla. Mulle ei oo koskaan ennen käynyt niin, onko teillä kellään kokemusta?
Arvatkaas mitä teen tässä samalla? Täytyy kai se myöntää.. Mussutan chilipähkinöitä ja suklaalla kuorrutettuja hasselpähkinöitä ja manteleita. Tää syöpöttely on vähän niinkuin jäänyt päälle.. Painokin oli taas perjantaina pompsahtanut +800g ylöspäin eli 58,6kg:n. Voi perse tätä hommaa! Liikunnat kyllä sujuu ja lähdenkin aina mielelläni salille tai lenkille, mutta syöminen sitten.. Argh! Taidan jatkaa heti huomenna ruokapäiväkirjan päivittäistä kirjaamista tänne blogiin. Se nimittäin hillitsee mun syömistä ja napostelua.
Nyt tän painon junnaamisen on loputtava! Samoin myös tän mun ylenmääräisen syöpöttelyn! Mulla ois nimittäin heinäkuussa tulossa eräs ihan jees juttu, johon ois mukavempi osallistua hieman timmimmässä kunnossa. Onneksi tässä on vielä pari kuukautta aikaa.
Perkele nainen, nyt ittiä niskasta kiinni!
Kirjoittelen vähän paremmalla ajalla lisää ajatuksiani ja tuntojani sekä taidan hieman vinkata, mitä heinäkuussa on ohjelmassa ;)

lauantai 13. huhtikuuta 2013
2kk muutos
Ajattelin, että nyt olisi pitkästä aikaa aika uusien päivitettyjen mittojen ja kuvien.
Paino oli perjantaina klo 04 aikaan aamulla 57,8kg, kun se edellisenä perjantaina oli 57,5kg. Hieman rasittavaa tää jojoilu 57-58kg:n välillä.. Ei tunnu laskevan sitten millään, vaikka kuinka liikkuu ja syö hyvin!
Tänään aamulla otin sitten mittoja ja kuvia. Ekat kuvat on otettu 9.2 eli n. 2kk sitten ja kiloja on lähtenyt tämän hetken tietojen mukaan vaivaiset 1,7. Tosin näiden kuvien välillä eroa on 1,2kg.
Mitat:
käsivarsi: 30,5cm (31cm)
rinnan alta: 75cm (76cm)
vyötärö: 70,5cm (72cm)
napa: 85cm (89cm)
lantio: 98cm (98,5cm)
reisi: 58cm (58,5cm)
rinnan alta: 75cm (76cm)
vyötärö: 70,5cm (72cm)
napa: 85cm (89cm)
lantio: 98cm (98,5cm)
reisi: 58cm (58,5cm)
Maha on kyllä pienentynyt, mutta muita muutoksia en kyllä huomaa.
Nyt edetään näköjään hyyyyyvin hitaasti, mutta sitäki varmemmin ;)
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Kuulumiset
Enpäs ole taas hirveesti ehtinyt koneella iskuskella, mutta täällä minä olen edelleenkin :) Tämä viikko on mennyt tähän asti oikein mallikkaasti. Tähän mennessä liikuntakertoja on neljä ja vielä pitäisi mahduttaa yksi salitreeni tähän viikkoon ja ehkäpä kävelylenkkikin, riippuu ihan fiiliksestä. Itseasiassa mun piti tänä aamuna tehdä alta pois tuo salitreeni, mutta heräsin jälleen kerran päänsäryn kanssa. Joten tässä odotellaan, josko särky helpottaisi.
Syömiset ovat menneet myös hyvin, lukuunottamatta pienen pientä lipsahdusta tiistaina töissä. Siellä oli tarjolla suklaakakkua, jota otin kaksi lusikallista. Eilen käytiin viikonlopun kunniaksi hesessä syömässä ja illalla söin vielä poppareita leffaa katsellessamme, mutta nämä nyt eivät olleet mitään lipsahduksia vaan ihan harkittu löysäily.
Eilen oli punnituspäivä. Painosta oli tippunut taas -400g eli paino on nyt 57,5kg :) 2kg pudotettu siis!
Tänään mulla ois tarkoitus käydä vähän ihmisten ilmoilla kaupungilla ja jos kerkeän, käyn myös salilla. Mukavaa kevätlauantaita kaikille!

maanantai 1. huhtikuuta 2013
Tsemppi päälle!
Pääsiäislomalta Pohjoisesta palattiin eilen ja tulihan sitä herkuteltua ja syötyä kaikkea hyvää. Mutta olipahan loma kyllä paikallaan :) me kelkkailtiin ja oltiin melkein koko lauantai ulkosalla, ilmat oli mitä mahtavimmat!
Mulla oli ajatuksena etten perjantaina olisi käynyt vaa'alla ollenkaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, mitä muffinssien, karkin yms. herkkujen syöminen ja kaikenlisäksi menkkaturvotus oli vaikuttanut painooni. Ja voi jumankekka mua ärsytti se vaa'an lukema!! Paino oli tippunut edellisviikosta -400g! :D vaaka näytti siis lukemaa 57,9kg. Viikonloppuna tuli kuitenkin syötyä sen verran ahkerasti suklaamunia, erilaisia pääsiäispiirakoita ym. makeaa ja tähän kaikkeen lisäksi vielä ne viime viikon herkuttelut, joten kaiken järjen mukaan seuraavassa punnituksessa on plussausta.
Pääsiäinen on lomailtu ja herkuttelut herkuteltu. Viime viikolla puhuinkin kovasti siitä, että tällä viikolla petrataan. Avokki antoikin mulle hyvän sysäyksen, koska päätti saunassa kehaista mun kaksoisleuan kokoa. Pohdin mielessäni, että olisikohan mulle parhain ratkaisu se, että totaalikieltäydyn nyt ainakin tässä vaiheessa kaikesta herkuttelusta. Tällä hetkellä mulla ei edes tee yhtään mieli mitään makeaa. Tuli nimittäin pienet överit otettua viime viikolla :D
Tässäpäs pientä suunnitelmaa seuraavalle kahdelle kuukaudelle:
- seuraava herkuttelu kuukauden päästä eli Vappuna. Jos tekee herkkuja mieli, syön esim. kuivattuja hedelmiä. Vapun jälkeen seuraava herkuttelu taas n. kuukauden päästä eli mun synttäripäivänä, jonka jälkeen herkutteluja max. kerran viikossa.
- salilla 3x viikko + 3x viikko aerobista
- ruokailurytmi: aamupala + lounas + välipala + päivällinen + iltapala. Ruokailut n. 3-4h välein.
- turhat hiilarit pois, suositaan täysjyvää!
Tänään ajattelin käydä kävelylenkillä. Akillesjänne on tosin edelleen hieman kipuillut. Joten otan rauhallisesti ja tunnustellen.
Mites teidän Pääsiäinen meni? Tuliko herkuteltua?

maanantai 25. maaliskuuta 2013
vko 12
Terve, terve taas pitkästä aikaa. Sovittiin toisen puoliskon kanssa viime viikolla, että siirrän oman läppärini olkkarista keittiönpöydälle ja vähennän koneella olemista. Me nimittäin ollaan jatkuvasti koneella kotona, eikä vietetä aikaa yhdessä. Joten älkää ihmetelkö, jos tästä etiäpäin ei postauksia tule ihan niin usein.
Perjantaina aamupaino oli +500g viime viikkoiseen.. Vittuuntuneena painonnoususta laitoinkin sitten kunnolla läskiksi viikonloppuna. Perjantaina karkkia ja alkoholia, pe-la yönä puolikas pizza, ateriarytmistä ei tietoakaan, hitosti hiilareita, eilen muffinsseja... Että ei ihme, jos ei paino laske!
Kaikenlisäksi mulla on vasemman jalan akillesjänne kipeä ja se hieman rajoittaa liikkumista. En viitsi rasittaa sitä yhtään enempää. Tässäpäs sitten viime viikon liikunnat (saleilu sujuu edelleen!):
Liikunnat vko 12

Ma: kävelylenkki 47min
Ti: sali 1h 15min (12min alkulämmöt crossarilla)
Ke: välipäivä
To: sali 1h 10min (10min alkulämmöt crossarilla)
Pe: välipäivä
La: sali 1h 20min (10min alkulämmöt crossarilla, lopuksi 1km soutua)
Su: välipäivä
Suunnitelma vko 13
Ma: välipäivä
Ti: salille
Ke: välipäivä tai kävelylenkki
To: salille
Pe: välipäivä
La: ulkoilua?
Su: ulkoilua?
Lähdetään pääsiäisen viettoon perjantaina, joten viikonlopun liikunnoista ei mitään tietoa vielä. Luultavasti ulkoiltua ainakin tulee.

perjantai 15. maaliskuuta 2013
Saanen esitellä...
...olemattomat yläkropan lihakseni! Käsivarret on tällähetkellä mun inhokkikohta.
Minä en ainakaan erota minkäänlaisia lihaksia. Läskiä nuo käsivarret on täynnä.
Mites toi oikea käsivarsi näyttää nuin paljon paksummalta kuin toinen.. Syytän asentoa ja valotusta :D
Vasen käsivarsi.
Oikea käsivarsi, josta ehkä minimaalisesti erottaa habaa?
Otetaan sitten parin kuukauden päästä vertailukuvia!
Tänään oli aamupaino +-0 viime viikkoon. Eli 57,8kg edelleen. Ihan olen tyytyväinen, koska viime viikon ruokailut menivät vähän niin ja näin!
Salitreeni tuntuu vihdoin ja viimein jaloissakin! Peppua ainakin kivistää, wuhuu!
Tänään mulla on iltavuoro ja menen suoraan töistä työporukan kanssa syömään Amarilloon. Ajattelin syödä salaattia.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
-400g
Paino on tippunut viime perjantaista -400g eli nyt paino on 57,8kg. Taas ollaan siis alle 58kg:ssa :) Mahtava homma! Viime viikon plussatulokseen taisi hieman vaikuttaa myös menkkaturvotus.. Painoindeksi on tällähetkellä 24,5 kun se alussa oli 25,3.
Kirjoittelin aamulla, että tänään olisi tarkoitus käydä salilla, mutta niinhän se taas jäi. Nukuin tuossa juuri parin tunnin päikkärit enkä enää edes ehtisi salille. Kaveria pitää olla hakemassa kuitenkin jo jonkin ajan päästä.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!
Muistettiinko teitä tänään mitenkään?
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
+300g
En ehtinytkään perjantaina tulla päivittelemään painoani tänne niin kuin ensin lupailin. Vaakahan näytti perjantaina +300g enemmän kuin viime viikolla. Kahden viikon pudotus yhteensä on siis +-0kg. Paska. Mutta tätähän minä vähän uumoilinkin.
Viikonloppua vietimme anoppilassa ja tulihan sitä taas syötyä vaikka ja mitä.. Jätskiä, lättyjä, pullaa, muffinsseja, keksiä, poppareita, suolakeksejä, karkkia, alkomaholia. Huhhuh, nyt on pienimuotoinen pöhötys päällänsä. En jaksanu tänään enää lähteä salillekaan, koska oltiin melko myöhään kotona. Huomenna taas tsemppi päälle ja aamulla salille.
On nuo viikonloppuvierailut rankkoja. Anoppilassaki on aina kunnon täysihoito.. Anoppi tykkää passata ja hyysätä. Pöytä on aina pullollaan kaikkea, jokaisella aterialla on jälkiruoka ja jokainen ateria on tehty rasvassa tirisyttäen ja anteliaasti suolaa käyttäen. Onneksi kotona on taas omat ruuat ja huomenaamulla saa syödä kaurapuuron tutuilla lisukkeilla!
Tässä nyt viime viikon liikunnat koottuna:
Ma 25.2: crosstrainer 45min
Ti 26.2: salitreeni 1h 10min
Ke 27.2: 50min kävelylenkki
To 28.2: salitreeni 1h 10min
Pe 1.3: välipäivä
La 2.3: välipäivä
Su 3.3: välipäivä
Ja tässä ensi viikon suunnitelma:
Ma 4.3: salitreeni
Ti 5.3: kävelylenkki/aerobinen salilla
Ke 6.3: salitreeni
To 7.3: kävelylenkki/aerobinen salilla
Pe 8.3: salitreeni
La 9.3: välipäivä
Su 10.3: välipäivä
Ensi viikonloppukin on hieman poikkeustapaus, koska ystäväni on tulossa meille viikonloppuvierailulle, joten liikunnattomat päivät pidän lauantaina ja sunnuntaina.
Nyt sunnuntaisaunaan ja iltaa viettelemään :)

perjantai 22. helmikuuta 2013
-300g
Vaaka näytti aamulla puoli kahdeksan aikaan -300g vähemmän kuin viime viikolla eli paino on tällä hetkellä 57,9kg! Sehän tarkoittaa sitä, että saan laittaa uutta rastia ruutuun :) voisin huomenna ihan mielenkiinnosta ottaa uusia mittoja.
On hienoa, että paino on tippunut, mutta en jaksa sitä nyt sen enempää fiilistellä. Mulla oli heti herätessä pää kipeä. Sängyssä piti jonkin aikaa miettiä, että mikäs päivä se tänään onkaan: onkos nyt jo lauantai, vai pitikö mun vielä tänään mennä töihin? Olisin halunnut lähteä aamulla heti salille, mutta en kerennyt, koska toinen puolisko lähti jo kahdeksan aikaan töihin. Sulaisipa nuo lumet jo, että saisin kaivaa pyörän varastosta! Salillekin voisi mennä milloin tahtoo.. Mua ärsyttää. Meillä on hirvittävän kaamea tiskivuori keittiössä. Tiskien hoito on toisen puoliskon hommaa ja mulla ärsyttää se, ettei hommat hoidu!
Äh, oon niin liikunnan tarpeessa nyt! Siksipä pyörittelinkin hulavannetta kunnon raivolla 10min. Hiki tuli! En saa enää onneksi samanlaisia mustelmia hulavanteilusta kuin viime keväänä. En edes silloin, kun pyörittelin sitä ekaa kertaa piiiitkän tauon jälkeen.
Nyt menen kuitenkin suihkuun ja alan valmistautua töihin.
Tähän lopuksi vielä eräs biisi, joka on jotenkin hirveen motivoiva, varsinkin videon kera!

perjantai 15. helmikuuta 2013
-800g
En eilen jaksanut iltavuoron jälkeen alkaa kirjoittelemaan enää ruokapäiväkirjaa, joten tässäpäs ne.
Syömiset:
klo 08:00
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla
klo 11:30
- kanasalaattia
- multivitamiinipore
klo 14:30
- profeel kaakao -juoma
klo 15:45
- kaksi fanipalaa...
klo 17:00
- kaksi jauhelihapihviä
- ehkä ruokalusikallinen perunamuussia
- salaattia (kaali, vihreä ja punainen paprika)
- sämpylän puolikkaasta puolet
- lasillinen kevytmaitoa
klo 19:30
- kaksi lusikallista täytekakkua...
klo 20:00
- puoli purkkia jogurttirahkaa
- puoli purkkia ananasta
- ruisleipä
klo 22:15
- kolme lakritsipiippua..
Vettä päivän aikana n. 1,8l
Joopajoo. Fanipalat löytyivät kahvihuoneesta, samoin täytekakku, lakritsipiippuja tarjosi toinen puolisko kotona ja tuo päivällisen sämpylä näytti superhyvältä, mutta loppujen lopuksi mulla ei tehnytkään mieli syödä sitä kokonaan. Joskus on näitäkin päiviä!
Tämän punnituspäivän aamupaino oli huima yllätys! Vaaka näytti nimittäin 58,2kg eli -800g viime perjantaihin ja -1,3kg on lähtenyt sitten viime maanantain! En ihan ajatellut, että tiputtaisin noin paljoa. Musta on nimittäin välillä tuntunu siltä, että syön ihan koko ajan. Pyrin siis syömään kolmen tunnin välein (se on looginen rytmi, joka noudattaa meidän työruokailuakin), mutta välillä tuntuu, että ne kolme tuntia menevät ihan hurjan nopeesti. Ja sitten pitää olla taas syömässä. Mutta oikeastaan kun tarkemmin ajattelee, mun maha kyllä ilmoittaa itsestään n. kolmen tunnin välein ja kun syö pieniä annoksia, ei ole koko ajan ähkyssä. Ehkä tää säännöllisyys on ihan jees juttu :)
Nyt kun saisi vielä liikunnankin toimimaan.. Ei ole pt:kään ottanut vielä yhteyttä perskules =/

perjantai 8. helmikuuta 2013
Puoli kiloa
Tänään perjantaina nousin aamulla klo neljä ja hyppäsin suoraan vaa'alle. Sehän näyttikin tasan 59kg eli -500g on lähtenyt maanantaiaamusta. Oikein mukava juttu! :) eli samaan tapaan jatketaan liikuntaa lisäen!
Töissä olin todella väsynyt, vaikka nukuinkin yöllä 7h. Kyllä ne aamuheräämiset vain jonkinverran verottaa. Töistä päästyäni teki kovasti mieli oikaista sohvalle päikkäreille. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja tein niinkuin teille lupailin eli laitoin salikamppeet reppuun ja hurautin autolla elämäni ensimmäistä kertaa salille! Ja olihan mulla jännää! Kotonakin testailin vielä ennen lähtöä treenivaatteita peilin edessä ja pohdin pääni sisällä, uskallanko lähteä sittenkään. Määrätietoisesti kuitenkin pakkasin kamppeet kasaan ja sitten olinkin jo ulkona ja autossa. Mulle on suuri kynnys tehdä uusia juttuja ja varsinkin sellaisia, joista mulla ei ole minkäännäköistä kokemusta ja en tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Olen kyllä nyt todella ylpeä itsestäni ja salillemenon kynnys pieneni huimasti!
Mitäs minä siellä sitten tein? No, otin kuntopyörän haltuuni puoleksi tunneksi, en muuta. Mutta oikein hyvä stratti mulle. Sain rauhassa pyörän selässä tarkkailla ympäristöäni, kuunnella eilen lataamaani hyvää treenimusiikkia ja keskittyä tekemiseen. Salilla ei ollut edes hirmusti porukkaakaan, koska kello oli vähän jälkeen yksi, kun sinne menin. Nyt on kyllä takapuoli hellänä, varsinkin häntäluun seutu :D
Salin jälkeen nukuinkin sitten kolmen tunnin päikkärit :D jossain vaiheessa oli pakko herätä syömään päivällistä. Nyt mulla tekee hirveenä mieli karkkia ja tekis mieli lähteä käymään Makuunissa, mutta pidän pintani ja syön vaikka pähkinöitä.

kuva: we♥it
lauantai 26. toukokuuta 2012
25.5.12
Paino oli eilen aamulla kahden kahvikupposen jälkeen tasan 57kg, mikä ei tosiaankaan ole paha, koska menkatkin ovat meneillään ja turvotustakin havaittavissa. Meinasin ihan unohtaa punnituksen, joten ehdin jo vetäistä aamukahvit naamaan. Tuosta painosta voi siis tipauttaa ehkä parisataa grammaa poies.
Kauhulla ajattelin nyt kirjoittaa eilisen syömiset.. Ne nimittäin menivät aaaaaivan penkin alle :D
klo 08:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 09:00 (kotona)
- lasillinen mustaherukkasoppaa
klo 11:45 (kaupungilla)
- kiinalainen buffetlounas
- kupponen kahvia maidolla
- pikkuinen jätskipallo
klo 14:30 (töissä)
- eskimojätski
- pala täytekakkua
klo 17:30 (töissä)
- salaattia, salaatinkastiketta
- leipä margariinilla ja juustolla
klo 19:30 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- pala täytekakkua
Heti töihin päästyäni työkaveri tyrkkäsi mulle eskimon käteen. Eskimon jälkeen hän hoputti minut kahvihuoneeseen syömään täytekakkua. Työkaverilla oli synttärit, joten pitihän sitä uskoa :D illalla huomasin, että pala täytekakkua oli ilmestynyt myös meidän jääkaappiin jotenkin mystisesti.. Työkaveri oli sen sinne kiikuttanut ajatellen linjojani ja illan kahvihetkeä :D perhana.
Kävin myös tänään vaa'alla ja sehän näyttikin jo 57,4kg! Huh!
Tänään olisi tarkoituksena käydä kaupungilla ja ihan pyörällä sinne ajattelin polkaista :) on niin hyvä sääkin!

perjantai 27. huhtikuuta 2012
27.4.12
Haluatteko nähdä tämänpäiväiset syömiset? Oletteko ihan varmoja? Minä en nimittäin niitä haluaisi julkaista, mutta...
Syömiset:
klo 07:30 (kotona)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- kaurapuuroa veteen tehtynä kera voisilmän
- perunarieska margariinilla
klo 10:00 (töissä)
- donitsi
- pillimehu
klo 11:30 (töissä)
- perunamuussia
- kaksi kananugettia
- viisi pikkunakkia
- salaattia
- lasillinen kevytmaitoa
- pieni patonkipala margariinilla
klo 12:45 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- 1½ donitsia...
klo 18:00 (kotona)
- kaksi perunarieskaa margariinilla
klo 20:30 (kotona)
- paketti tuc-keksejä... Siis koko hemmetin paketti!!!
Töissä oli vappujuhlinnat ja ruokakin sen mukaista.. Ja nuo donitsit. Eivät olleet edes kovin hyviä.. Sitten nuo tuc-keksit! Hemmetin naistenpäivähimot...
Liikunta:
- lepopäivä
Eilen en kirjoitellut ruoka/liikuntapäiväkirjaa. Mutta eilen tosiaan kävin pyöräilemässä kaupungilla mutkan eli yhteensä n. 12km. Eli kolme liikuntakertaa jo tälle viikolle! :)
Tänään oli myös punnituspäivä ja aamulla seitsemän jälkeen paino oli noussut yli 57kg:n eli 57,1kg oli lukemat. Luulempa, että tällä menkkaturvotuksella on osuutta asiaan.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Loppurutistus ennen kesää
Huomenna starttaa loppurutistus kesää kohti! Mikä tarkoittaa sitä, että kiinnitän entistä enemmän huomiota syömisiini ja alan liikkumaan kunnolla. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä perjantaina paino näytti 56,7kg eli paino ei edelleenkään ole noussut yli 57kg, vaikka olenkin syönyt miten sattuu enkä ole liikkunutkaan. Edellisestä perjantaista paino on tippunut -200g.
Huomisesta lähtien alan taas kirjaamaan tänne blogin puolelle ylös päivän syömiset ja liikkumiset. Tavoitteena olisi vältellä roskaruokaa ja muita herkkuja kesäkuuhun asti. Saas nähdä, miten onnistun.. Kovasti myös mietityttää se, että pystyisinköhän tiputtamaan loput kolme kiloa kesäkuuhun mennessä..? Tässä olisi vähän yli kuukausi aikaa.. Jos olisin oikein tomerana, saattaisin onnistuakin!
Onneksi tässä alkavat ilmatkin jo vähän enemmän suosia! Nimittäin edelliseen postaukseen verrattuna ulkona näyttää aivan erilaiselta! Aurinko paistaa ja lumet ovat alkaneet sulaa supervauhtia :) Ehkä se kesä tulee sittenkin! Voisin jopa korkata pyörälenkitkin tällä viikolla :)
Kesällä haluaisin niin uskaltautua ostamaan elämäni ensimmäiset bikinit ja käyttämään niitä myös!
Huomisesta lähtien alan taas kirjaamaan tänne blogin puolelle ylös päivän syömiset ja liikkumiset. Tavoitteena olisi vältellä roskaruokaa ja muita herkkuja kesäkuuhun asti. Saas nähdä, miten onnistun.. Kovasti myös mietityttää se, että pystyisinköhän tiputtamaan loput kolme kiloa kesäkuuhun mennessä..? Tässä olisi vähän yli kuukausi aikaa.. Jos olisin oikein tomerana, saattaisin onnistuakin!
Onneksi tässä alkavat ilmatkin jo vähän enemmän suosia! Nimittäin edelliseen postaukseen verrattuna ulkona näyttää aivan erilaiselta! Aurinko paistaa ja lumet ovat alkaneet sulaa supervauhtia :) Ehkä se kesä tulee sittenkin! Voisin jopa korkata pyörälenkitkin tällä viikolla :)
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Painoa ja selkäinhotus
Eilen tosiaan oli punnituspäivä enkä ole muistanut mainita painoani tänne. Puntari näytti eilen 56,5kg eli -400g edelliseen perjantaihin, jolloin tosiaan taisi olla menkkaturvotustakin ilmassa. Kävin mielenkiinnon vuoksi myös tänä aamuna puntarilla, koska eilen söin todella niukasti. Johtui siitä, että avokki söi omalla tahollaan eikä mulla ollut kotona mitään muuta syömistä kuin salaattia, eivätkä kaupat olleet auki.
Tänään vaaka näyttikin sitten 55,9kg! Eli eilisestä pudotusta 600g :D no, asia on ehkä jo hieman korjaantunut ranskalaisilla, sandwichillä ja arnoldsin pikkudonitsilla, jotka olen jo massuuni ahtanut. Illemmalla olisi tiedossa myös hieman alkomahoolia ja tanssailua.
Kävin tuossa muutaman tunnin kiertelemässä kaupoilla ja totesin sovituskopissa, että mun kehonkuva on hieman muuttunut. Nimittäin en inhoa enää mahaani niin paljon kuin ennen, koska se on huomattavasti pienentynyt. Tällä hetkellä inhoan eniten sitä, mitä näen, kun katson peilistä selkäpuoltani. Mulla on ihan järettömän ryhditön selkä! Olkapäät ja hartiat ihan lysyssä ja käsivarret täynnä läskiä! Hyi hitto!
Kuvat: we♥it
Britney Spears - Big Fat Bass feat. will.I.Am
Nyt lenkille!
perjantai 30. maaliskuuta 2012
+900g
Kirjoittelen ekaa kertaa puhelimella blogia ja ompas tämä outoa! Olen nyt anoppilassa enkä pysty läppärillä postailemaan.. Käyhän tämä näinkin :D
Tänään aamulla punnitsin itseni silmät sikkuralla ja kauhistuin kyllä totaalisesti.. Puntariin tuli nimittäin luvut 56,9kg! Ai kauhistus! Sehän tarkoittaa +900g viime perjantaihin.. Toivottavasti näistä grammoista suurin osa olisi menkkojen aiheuttamaa turvotusta. Mutta onhan mäkkäriruualla ja dallaspullalla varmasti osuutta asiaan. Kaiken lisäksi olen tänäänkin syönyt todella huonosti.. Pienen leivoksen töissä ja automatkalle avokki oli ostanut pari karkkipussia (en tietenkään pyytänyt ostamaan, eheeen suinkaan ;).. Huh huh.
Sain tänään kuulla kuitenkin laihtuneeni.. Nimittäin anoppi tokaisi heti sisään astuttuani, että olen laihtunut ja että älähän kokonaan kuihdu pois. Minäkö kuihtumassa pois? Hah, en lähelläkään!

lauantai 24. maaliskuuta 2012
-300g
Eilen aamulla oli siis aika taas hypätä ihan ensimmäisenä puntarilla. Vaakahan näytti sittenkin oikein mukavia tuloksia, vaikka ennustinkin, ettei paino olisi tippunut ollenkaan. Lukemat olivat tasan 56kg! Huimaa! Viime viikosta on siis lähtenyt -300g. En kyllä odottanut tiputtavani ollenkaan. Yhteensä on lähtenyt 3,3kg ja painoindeksi on tällähetkellä 23,8 :)
Onnistuin eilen hieman ahmimaan töissä.. Perhana. Ei siellä ollut mitenkään kovin hyvää ruokaa, mutta söin sitä kaksi kertaa, söin myös perunamuussia. Tunti syömisestä töin kaksi lihapiirakkaa ja 1½ tunnin päästä söin kaksi lättyä kera mansikkahillon.. Sitten mussutin vielä vähän vaahtokarkkeja. Kotiin päästyäni oli aivan järkyttävän turvonnut olo. Miksi nuo syömiset menee töissä aivan överiksi, varsinkin iltavuorossa? Pitääkin olla kaikkia herkkuja tarjolla, enkä aina osaa pitää niistä näppejäni erossa! Hyihyi!
Ihanan keväinen ilma tuolla taasen.. Lunta tulvillaan ja niin edelleen. Sais aurinko porottaa kovasti ja sulattaa nuo lumet pois pikavauhtia!

Kuva: we♥it
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Edistystä
Tänään aamupaino oli 56,3kg! Kävin jo eilen puntarilla ja se näytti tuosta vielä -200g.. Mutta olen kyllä todella yllättynyt!! Viime viikot paino on junnannut 57,1kg:ssa.. Luulen, että viime viikolla oli jotain turvotustakin, sillä en todellakaan usko, että tän viikon aikana oon saanu pudotettua 800g suklaata ja pullaa syöden.
Aivan mahtavaa, ihanaa, upeeta! Nyt ei todellakaan mennä enää yli 57kg:n! Se on tavoitteeni! Painoindeksikin tipahti uudelle luvulle, eli 23,9. Ja yhteensä olen pudottanut 3kg.. Tosin onhan siihen mennyt se pari kuukautta, mutta ihan sama :D kunhan tippuu! Ja se on enemmän kuin syksyllä!! Huomenna voisin ehkä ajatella uusien kuvien ja mittojen ottamista.. Harkitaan asiaa.
Nyt kuitenkin työmaata kohti :) sitten viikonlopun viettoon. Viikonlopun tavoitteena päästä lenkille tai tehdä ainakin jotain liikunnallista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)