Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivaatio. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Helteistä sunnuntaita

Pyydän kovasti anteeksi kolmen viikon hiljaisuutta! Olen monen monta kertaa tullut jo kirjoittelemaan tänne, mutta todennut kuitenkin, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet niin ja näin. Pieniä motivaatio-ongelmia on ollut havaittavissa ja niin tuntuu monella muullakin elämäntapamuutos-bloggaajalla olevan. Nimittäin ainakin mun lukuluetteloni on tämän toukokuun aikana kummasti hiljentynyt.

Viikoilla 18 ja 19 kävin salilla tasan yhden kerran. Tällä viikolla sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja kävinkin kolme kertaa salilla :) saleilufiilis on taas kohillaan eikä tänään haitannut yhtään olla salilla, vaikka ulkona olikin auringonpaiste ja helle. Tulihan siinä hommassa kuitenkin h-i-k-i! Join kaks kertaa enemmän vettäkin salilla kuin normaalisti.


Vinkkasin viimeksi kirjoitellessani eräästä mukavasta tapahtumasta heinäkuussa, jolloin olisi ihan jees olla pikkuisen timmimmässä kunnossa. Nimittäin viime viikonloppuna varasimme ystäväni kanssa viikon kaupunkilomareissun heinäkuuksi. Kaupungista löytyy myös rantaelämää. Edessä on siis mun elämäni ensimmäisten bikinien osto enkä haluaisi näyttää niissä ihan merimakkaralta.. Haluaisin myös kivan hellemekon, mutta tämä mun pömppis saa kaikki mekot näyttämään mun päällä äitiysmekoilta. Tai sitten en vain osaa ostaa kropalleni sopivaa mekkoa.



Viime viikolla jätin hiilareita vähemmälle, karsin mm. aamupuurosta. Syömiset menivätkin viikolla hyvin, mutta viikonloppuhan sieltä tuli.. Perjantai-iltana mäkkäriä. Lauantai-yönä rullakebabbia. Tänään kiinalaista. Miksi en vain voi kieltäytyä noista?? Pitää päätäni kylmänä ja vain kieltäytyä? Tässä asiassa mulla on toden totta tekemistä!

Kävin perjantaiaamuna pitkästä aikaa vaa'alla ja sehän näytti mukavasti 57,8kg. Luulin, että se olisi ollut enemmän, mutta ei onneksi. Tästä on hyvä taas lähteä eteenpäin.

Nyt meen pyörittelemään hulavannetta. Sitäkin ajattelin alkaa nyt päivittäin/joka toinen päivä pyöritellä. Vihaan vatsojen tekemistä salilla ja tuo on oiva kampe vahvistamaan syviä vatsalihaksia. Se aktivoi myös lähes kaikkia keskivartalon lihakset.

Seuraavaan kertaan! :) eli huomiseen, jolloin tulen aivan varmasti kirjoittelemaan tänne ruokapäiväkirjaa. Se oli lupaus!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Hyvä, erilainen viikko

Alkuviikon masisfiiliksestä suhtkoht selvitty. Eilen olikin sitten energiaa vaikka muille jakaa! Mulla oli eilen aamuvuoro eli herätys klo 04. Työpäivän jälkeen tulin kotiin, keitin kahvit ja sain hirveen siivousinspiksen. Vein matot ulos tuulettumaan ja tamppasin ne, imuroin, luutusin lattiat ja tasot jne. Mulla meni siivotessa ja järjestellessä semmonen viitisen tuntia taukoineen. Illalla vielä leivoin sämpylöitä, namnam. Tällaiset siivousinspikset on mulle hyvin harvinaista herkkua, koska normaalisti inhoan siivoamista. Nyt se oli hyvin terapeuttista!

Tällä viikolla olen liikuntojen ja syömisten suhteen ollut todella laiska. Liikuntaa en ole harrastanut tippaakaan, salilla en ole käynyt kertaakaan. Tiistaina käytiin Sikapäiviltä ostamassa yli kilo karkkia ja nyt pussi on onneksi tyhjillään. Vaikka olenkin ottanut lunkisti tämän viikon ja herkutellut mahdottomasti, mulla on hirveen motivoitunut olo tällähetkellä. Tiedän, ettei tämä herkuttelu ja laiskottelu jää päälle, vaan ensi viikolla on taas uusi viikko. Sanotaanko näin, että olen myös hyvin tyytyväinen tähän viikkoon, koska tunnen oloni huomattavasti paremmaksi kuin maanantaina. Joskus pitää ottaa vähän iisimmin!

Pääsiäiseksi lähdemme Lappiin ja tiedossa on rentoa oleskelua perheen kanssa ja ulkoilua. Ehkäpä me käydään ajelemassa kelkalla ja pilkkimässä. Toivotaan hyviä ilmoja! :)

Ensi viikolla sitten uudet kujeet. Mulla on muutama ajatus siitä, miten saisin tämän elämäntaparempan taas kuosiinsa. Mutta siitä seuraavassa ;)


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kevätmasennusta havaittavissa

Mulla oli eilen todella surkea päivä. Ihan hirvittävä maanantaimasis, mahassa oli viikonlopun jäljiltä joku ihmeen hiilarimöykky ja olo oli hyvin turvonnut. Vaikka olo olikin tukala, söin eilen mm. viisi muffinssia, kaksi hapankorppua, kaksi näkkäriä, kaksi muuta leipää, karkkia.. Kaikki näistä oli aivan turhia.

Toivottavasti tänään olisi parempi päivä. Aamu ei tosin alkanut mitenkään hirvittävän hyvin. Mulla oli kello soimassa ennen seiskaa, koska ajattelin käydä aamusta salilla, mutta heräsinkin sitten hirvittävään päänsärkyyn. Aamupalaksi siis kaksi buranaa ja sohvalla pienet ½h lisäunet. Nyt alkaa jo hieman helpottaa.. Eli ei tullut tästäkään päivästä salipäivää. Eilen aamulla teki mieli vain nukkua, joten en eilenkään käynyt. Akillesjännekin vihoitteli, joten siksikin pidin eilen välipäivää. Nyt tuo jänne tuntuu jo paremmalta. Saattaa tosin olla buranankin vaikutusta. Mikä ihme siinä olikaan.. Eilen se oli ihan turvoksissa ja kävelemään ei pystynyt normaalisti. Huomenna kuitenkin salille, ettei ihan koko viikko mene plörinäksi.

Ihan selvästi on jotain kevätmasennusta/väsymystä havaittavissa. Pääsiäisen jälkeen otan itseäni kunnon otteella niskasta kiinni. Haluan ylimääräiset herkuttelut ja syömiset kuriin sekä liikkumiset rullaamaan paremmin. Mulla on nyt päässä kehkeytynyt sellainen ajatus, ettei se painonpudotus ole tässä hommassa se number 1, vaan se tulee sitten mukavana lisukkeena jos on tullakseen. Olen tämän vähän yli kuukauden aikana onnistunut pudottamaan painoani ainoastaan yhden kilon verran.. Masentavaa. En haluaisi ottaa mitään stressiä painonpudotuksesta, mutta eilen huonona päivänä ajattelin jopa, että lopetan syömisen kokonaan! Kauhee ajatus sanoisinko, mutta niin se vain tupsahti tyhmään pääkoppaani. Mutta älkää säikähtäkö, en todellakaan ole lopettamassa syömistä. Se ei nimittäin onnistuisi minulta ikikuunapäivänä. Ruoka on ihan liian hyvää.

Tämä on just sellainen ajanjakso, jonka jälkeen olen parina edellisenä kertana lopettanut koko homman, olen antanut itselleni luvan vetää homman läskiksi, olen antanut periksi. Minä en halua olla heikko, vaan minähän taistelen! Perhana sentään.

Kai tällaisia ajanjaksoja on kaikilla, onhan? Mistä te saatte motivaatiota nousta pohjamudista?


maanantai 25. maaliskuuta 2013

vko 12

Terve, terve taas pitkästä aikaa. Sovittiin toisen puoliskon kanssa viime viikolla, että siirrän oman läppärini olkkarista keittiönpöydälle ja vähennän koneella olemista. Me nimittäin ollaan jatkuvasti koneella kotona, eikä vietetä aikaa yhdessä. Joten älkää ihmetelkö, jos tästä etiäpäin ei postauksia tule ihan niin usein.

Perjantaina aamupaino oli +500g viime viikkoiseen.. Vittuuntuneena painonnoususta laitoinkin sitten kunnolla läskiksi viikonloppuna. Perjantaina karkkia ja alkoholia, pe-la yönä puolikas pizza, ateriarytmistä ei tietoakaan, hitosti hiilareita, eilen muffinsseja... Että ei ihme, jos ei paino laske!

Kaikenlisäksi mulla on vasemman jalan akillesjänne kipeä ja se hieman rajoittaa liikkumista. En viitsi rasittaa sitä yhtään enempää. Tässäpäs sitten viime viikon liikunnat (saleilu sujuu edelleen!):

Liikunnat vko 12
Ma: kävelylenkki 47min
Ti: sali 1h 15min (12min alkulämmöt crossarilla)
Ke: välipäivä
To: sali 1h 10min (10min alkulämmöt crossarilla)
Pe: välipäivä
La: sali 1h 20min (10min alkulämmöt crossarilla, lopuksi 1km soutua)
Su: välipäivä

Suunnitelma vko 13
Ma: välipäivä
Ti: salille
Ke: välipäivä tai kävelylenkki
To: salille
Pe: välipäivä
La: ulkoilua?
Su: ulkoilua?

Lähdetään pääsiäisen viettoon perjantaina, joten viikonlopun liikunnoista ei mitään tietoa vielä. Luultavasti ulkoiltua ainakin tulee.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Fiiliksiä

Mulla on ollut alkuviikon sellainen olo, että tekisi mieli vaan lyödä läskiksi koko homma. Eihän tämä elämäntaparemontti etene minnekään. Paino ei laske, en pääse liikkumaan, kun on jotain pientä flunssanpoikasta koko ajan. Olen todella kärsimätön ja se kostautuu.. Haluaisin tuloksia hetinyt enkä jaksa pitää mielenkiintoani yllä. Salille kyllä on kova hinku, mutta sinnekään en viitsi mennä, kun kurkku on kipeä. Toisaalta, tänään ei ole kurkkukaan ollut kipeä, joten ihan hyvin voisin mennä salille, mutta.. laiskotuttaa. Tätä se muutaman päivän tauko tekee =/


Syön huomattavasti vähemmän roskaruokaa/karkkia/yms. herkkuja nyt kuin ennen. Roskaruokaa mulla ei edes tee mieli. Ennen mulla oli vaikeuksia kieltäytyä, jos toinen puolisko ehdotti iltapalan hakemista esim. mäkkäristä. Nyt kieltäytyminen on helppoa! Vaikeinta tällä hetkellä on töissä mahdollisista herkuista kieltäytyminen sekä ruoka-annosten kokojen pitäminen kohtuullisena ja se, etten ottaisi santsikierrosta. Tänään esimerkiksi söin töissä hedelmäkarkkeja ainakin 10kpl jos en enempää ja lounaalla otin lihapullia aivan liikaa.


Mun pitäisi nyt vaan jaksaa uskoa itseeni ja ajatella, että tämä on tosiaan se elämäntapamuutos eli koko elämäni jatkuva juttu. Haluan syödä terveellisesti ja rakastaa liikuntaa! Haluan rakastaa itseäni ja elää terveenä.. Haluan myös näyttää hyvältä!

Mua on ärsyttänyt tänään todella paljon tämä asia ja se on vaan hyvä! Mulla on hirveä taistelumieli: en todellakaan aio epäonnistua enkä jättää tätä kolmatta kertaa kesken! En todellakaan, hitto vie! Raivolla eteenpäin!



torstai 21. helmikuuta 2013

Mahtava fiilis!

Tulin juuri pt-tapaamiselta ja nyt on mitä mahtavin fiilis! Mulla oli aamuvuoro ja työpäivä oli pitkästä aikaa rasittava. Hermot oli kireällä, kun pääsin kotiin ja joka asia ärsytti. Mua väsytti ja olisin vain halunnut mennä  vällyjen väliin ottamaan tirsat, mutta eihän se käynyt päinsä, koska mulla oli se tapaaminen ja sinne piti lähteä melkein heti töistä päästyäni. Voin vain sanoa, että onneksi se tapaaminen sattui tälle päivälle, jolloin oli töissä vipinää. Tapaamisen jälkeen oli niin mahtava fiilis että oikein laulatti! :D Sain opastusta laitteisiin ja pt lähettää mulle sähköpostilla ohjelmani, joka on yksijakoinen. Siitä on hyvä lähteä liikenteeseen. Muokkailen sitä sitten itse, kunhan saan tämän homman sujumaan. Vapaa-painoalueelle pt ei minua vienyt, mutta voisin ensi kerralla kysyä vinkkejä myös sinnekin puolelle. Tapaamisia on siis vain nämä kaksi.

Mutta voihan jumankekka tätä fiilistä! Vaikka en edes kunnolla treenannut, sain siltikin purettua ärsytystäni niihin laitteisiin ja lopuksi vielä crossailinkin 15min vapaaehtoisesti. Olin salilla siis melkein 1½h yhteensä.

Kyllä tästä tiedättekös hyvä tulee! :)


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Before and after inspiration







Tällaisia kuvia katsellessa tulee itselläkin halu onnistua!
Minäkin pystyn samaan!

torstai 24. toukokuuta 2012

Kevätväsymys

Muistan, kun vielä kuukausi sitten toitotin ihanaa kevättä ja sitä, että ilmat lämpenee. Ah, pääsee lenkille jne! Sitten iski väsymys.. Olen ollut nyt kuukauden verran hirveän väsynyt. Kolmeen viikkoon en jaksanut siivota - koti näytti aivan kamalalta! Töiden jälkeen en jaksanut ajatella terveellistä syömistä / ruuan tekemistä - mussutin kaikkea helppoa, mm. leipää ja roskaruokaa. En ole todellakaan jaksanut nostaa ahteriani sohvanpohjalta ja lähteä lenkille. Liikkumattomuuden ja huonojen ruokailutapojen vuoksi olen vieläkin väsyneempi, tiedän sen.


Heinäkuussa pääsen onneksi kunnolla olemaan ja lomailemaan! Sitä odotellessa :)

Yritän nyt ihan aikuisten oikeasti saada itseäni taas napattua niskasta kiinni! Yritin sitä syömisten suhteen jo tällä viikolla pariinkin otteeseen, mutta valitettavasti meillä on töissä syntymäpäiviä ja eläkejuhlia, joten kakkua riittää.. Ja siitähän en kieltäydy! :D 

Tämän päivän syömiset:

klo 04:30 (kotona)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- partaäijää, 1 banaani
klo 08:30 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- kuningatarpiltti
- kourallinen saksanpähkinöitä
klo 11:30 (töissä)
- erittäin, erittäin vähän rössypottuja (hyh...)
- iso leipä margariinilla, juustolla ja paprikalla
- kevytmaitoa
klo 12:45 (töissä)
- kupponen kahvia kevytmaidolla
- pari coctailpalaa
- pala kakkua
klo 16:30 (kaupungilla)
- pehmis
klo 17:30 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
klo 19:00 (kotona)
- viinirypäleitä
- lasillinen mustaherukkasoppaa

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Loppurutistus ennen kesää

Huomenna starttaa loppurutistus kesää kohti! Mikä tarkoittaa sitä, että kiinnitän entistä enemmän huomiota syömisiini ja alan liikkumaan kunnolla. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä perjantaina paino näytti 56,7kg eli paino ei edelleenkään ole noussut yli 57kg, vaikka olenkin syönyt miten sattuu enkä ole liikkunutkaan. Edellisestä perjantaista paino on tippunut -200g.

Huomisesta lähtien alan taas kirjaamaan tänne blogin puolelle ylös päivän syömiset ja liikkumiset. Tavoitteena olisi vältellä roskaruokaa ja muita herkkuja kesäkuuhun asti. Saas nähdä, miten onnistun.. Kovasti myös mietityttää se, että pystyisinköhän tiputtamaan loput kolme kiloa kesäkuuhun mennessä..? Tässä olisi vähän yli kuukausi aikaa.. Jos olisin oikein tomerana, saattaisin onnistuakin!

Onneksi tässä alkavat ilmatkin jo vähän enemmän suosia! Nimittäin edelliseen postaukseen verrattuna ulkona näyttää aivan erilaiselta! Aurinko paistaa ja lumet ovat alkaneet sulaa supervauhtia :) Ehkä se kesä tulee sittenkin! Voisin jopa korkata pyörälenkitkin tällä viikolla :)



Kesällä haluaisin niin uskaltautua ostamaan elämäni ensimmäiset bikinit ja käyttämään niitä myös!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Motivaatio-ongelmia

Mulla on ollut nyt viime aikoina pienoisia suuria motivaatio-ongelmia tän projektin suhteen ja bloggaamisenkin suhteen. Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun menin ja päivitin bloggerin uuteen ulkomuotoonsa. Tää on niin p***a suoraan sanottuna.. Kaikki on sekavaa, rumaa, tylsää. Ei tee ees mieli kirjautua tänne enää, kun tietää, ettei tää näytäkkään enää samalta vanhalta bloggerilta. Ja, ei, tämä ei ole yksi huono tekosyy muiden joukossa, vaan ihan oikeesti! Oon saanu niin paljon motivaatiota tästä kirjoittamisesta, teistä lukijoista ja tästä blogista muutenkin. Toisaalta, ettehän te lukijat oo minnekään kadonneet, teitä tulee vaan koko ajan lisää! Eikä tämä blogikaan oo minnekään kadonnut.. Perhanan blogger. Eikö tätä sais mitenkään entisenlaiseksi? :D

Toisena syynä on seuraava masentava näky ikkunasta ulos katsoessa:


Tämä kuva on otettu viikonloppuna, mutta jos katson nyt samaisesta ikkunasta, näky olisi aivan sama! Vielä joku viikko sitten olin aivan fiiliksissä keväästä ja ihanista ilmoista, mutta en enää. Kesäkuu on puolentoista kuukauden päässä ja silloin pitäisi olla lumet tipotiessään ja lämmintä. Täällä on vielä ihan mahdottomasti lunta ja koko ajan sitä tulee lisää. Ei siis yhtään tee mieli lähteä lenkkeilemään tuonne, ei todellakaan! Kesä tuntuu kauhean kaukaiselta ajatukselta.

Syömisetkin ovat menneet päin prinkkalaa.. Ensi viikosta lähtien alan taas kirjoittelemaan teille ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Jos tämä tästä taas alkaisi luistamaan!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

n. 2 kuukauden muutos

Lupailin eilen uusia kuvia ja mittoja, ja täältäpäs tulee!

vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

 vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

vas. 9.1.12
kesk. 11.2.12
oik. 17.3.12

Tämä muutos on siis n. kahden kuukauden ajalta ja kiloja lähtenyt siis tasan 3! Katsokaa nyt, mitä tuo vaivainen kolme kiloa on saanut jo aikaan!! Vitsit! Tää on ihan täpinöissään :) 
Näettekös te minkäänlaista muutosta kuukausi sitten otettuun kuvaan?

Uusimmissa kuvat ovat todella paljon vaaleampia kuin edelliset, mutta toivottavasti se ei kauheasti vaikuta..
Aivan mahtavat nuo oikean puolen hulavannemustelmat :D urheiluvammoja!


Mitat: 
käsivarsi: 30cm (30,5cm) (31cm) (32cm) -2cm
rinnan alta: 74 cm (76cm) (76cm) (78cm) -4cm
vyötärö: 69cm (70cm) (72cm) (74cm) -5cm
napa: 84cm (85cm) (88cm) (89cm) -5cm
lantio: 97cm (98cm) (99cm) (101cm) -4cm
reisi: 56,5cm (56,5cm) (57,5cm) (58,5cm) -2cm

Senttejäkin on muutama lähtenyt tämän kuukauden aikana. Yhteensä kahden kuukauden aikana 22! Minä en ehkä ihan täydellisesti luottaisi omaan mittaustekniikkaan, varsinkaan napani osalta. Koska esim. kuvasta näen myös napani kohdalta jonkinmoista kaventumista, mutta senttikö siitä on vain mukamas lähtenyt?

Tiedättekös! On aivan sikahyvä fiilis! En näytä enää siltä, että olisin 6kk raskaana, eikä selkäni ole kuin joltakin makkaratehtaalta! Jalatkin ovat hieman silonneet, vai johtuuko se vain tuosta valosta..?

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Edistystä

Tänään aamupaino oli 56,3kg! Kävin jo eilen puntarilla ja se näytti tuosta vielä -200g.. Mutta olen kyllä todella yllättynyt!! Viime viikot paino on junnannut 57,1kg:ssa.. Luulen, että viime viikolla oli jotain turvotustakin, sillä en todellakaan usko, että tän viikon aikana oon saanu pudotettua 800g suklaata ja pullaa syöden.

Aivan mahtavaa, ihanaa, upeeta! Nyt ei todellakaan mennä enää yli 57kg:n! Se on tavoitteeni! Painoindeksikin tipahti uudelle luvulle, eli 23,9. Ja yhteensä olen pudottanut 3kg.. Tosin onhan siihen mennyt se pari kuukautta, mutta ihan sama :D kunhan tippuu! Ja se on enemmän kuin syksyllä!! Huomenna voisin ehkä ajatella uusien kuvien ja mittojen ottamista.. Harkitaan asiaa.

Nyt kuitenkin työmaata kohti :) sitten viikonlopun viettoon. Viikonlopun tavoitteena päästä lenkille tai tehdä ainakin jotain liikunnallista.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tökkii

Tää bloggaaminen hieman tökkii, kuten ehkä olette havainneetkin.. Samoin tökkii myös liikunta ja ruokailutkin, tosin ei niin pahasti. Syömiset menevät tällä hetkellä ihan ok. Olen kyllä herkutellut, esim. koko alkuviikon olen napostellut suklaata, koska sitä on ollut meillä kolme levyllistä.. Ja eilen söin iiiison viinerin. Maanantaina kävin 40min koiralenkillä ja tänään pyörittelin 10min hulavannetta. Hulavanteen pyörittelykin alkaa sujua eikä käy enää yhtä kipeää kuin ennen :)

Oon viimeaikoina katsellut itseäni monen monta kertaa peilistä ja todennut, ettei mahani pömpötä enää lähellekään niin paljon kuin ennen ja jotenkin näytän kapeammalta. Olen ihan fiiliksissä uudesta, hieman muuttuneesta peilikuvasta! Ja olen tällä hetkellä todella tyytyväinen itseeni :) Mutta en todellakaan tahdo, että muutos jää tähän ja että olen parin kuukauden päästä taas samassa lähtöruudussa kuin ennen..

Tässä vain todella odotellaan sulia teitä, kunnon lenkkeilymahdollisuuksia ja pyörälenkkejä varsinkin! Mutta tekosyitähän nuo edelleen ovat.. Tänäänkin oli aivan mahtava ulkoiluilma.. Tulin kotiin jo ennen yhtä ja menin lenkin sijaan päikkäreille. Nukuinkin sitten 2½h. Olen kyllä nukkunut viimeaikoina todella huonosti ja sen kyllä huomaa, varsinkin tummista silmänalusista.


Tämänhetkisenä tavoitteena on saada liikuntainspis taas kohdilleen. Varsinkin se lenkkeilyinspis, koska tällä hetkellä ei kiinnosta niin tippaakaan jumpata Wiillä.. Hulavannettakin pitäisi alkaa pyöritteleen päivittäin. 

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hyvä fiilis!

Terve pitkästä aikaa!

Vietimme pidennettyä viikonloppua avokin vanhempien luona. Viikonloppuna en juurikaan kiinnittänyt huomiota syömisiini: söin kakkua, keksiä, leipää, karkkia, jätskiä.. Liikuin jonkin verran. Perjantaina kävin shoppailemassa parisen tuntia. Lauantaina shoppailin lisää pikkusiskoni kanssa. Siskoni luota kaupungille on n. 5km, jonka kävelimme ja kilometrejä tuli kyllä paljon lisääkin, koska olimme kaupungilla n. 6h ja kävelimme melkein koko ajan. Sunnuntaina kävin avokin kanssa kelkkailemassa. Kyllä siinäkin hommassa näköjään lihaksia tarvitaan.. Ainakin käsilihakset kipeytyivät, koska jouduin pitämään avokista lujasti kiinni.

Tämän viikon saankin lenkkeillä joka päivä (ihan niin kuin en muuten saisi...), koska meille tuli sunnuntaina hoitoon siskoni hyvin aktiivinen koira. Ihanaa saada lenkille kaveri! Joka ei tosin puhu eikä pukahda.. Mutta jotenkin saan itseni aina paremmin lähtemään ulos lenkkeilemään koiran kanssa. Tässä vaiheessa tuntuu vain jotenkin turhalta ja tylsältä lähteä itseni takia lenkille, yksin. Koiraa kun pitää lenkkeilyttää. Tänäänkin kävin yli tunnin lenkillä ja oi, että sitä fiilistä sen jälkeen, vaikka jalat olivatkin kipeät huonojen kenkien takia. En uskaltanut laittaa Easytoneja jalkaan, koska siellä on paikoittain hurjan liukasta.

Olen kovin innoissani lenkkeilykaverista ja lenkkeilystä ylipäätään tällä hetkellä. Nyt vain pitää pitää tämä lenkkeilyvire päällänsä, jotta ensi viikolla on helpompi lähteä yksinkin lenkille. Olen hirveän innoissani myös ihanasta kevätsäästä, joka on meitä hellinyt jo monen päivän ajan! Ihana auringonpaiste ja kiva, kun pyöräteilläkin alkaa olla jo sulia kohtia. Perhana, tässähän alkaa innostumaan!! :D on tässä ollutkin jo tovin liikuntainspis ihan hukassa..

Tämänhetkisestä painosta ei ole tarkkaa tietoa.. Perjantaina en itseäni pystynyt punnitsemaan, mutta torstaiaamuna kävin nopeasti vaa'alla ja se näytti samaa kuin edellisenä perjantaina eli 57,1kg.

Nyt on niin hyvä fiilis tämän homman kanssa, varsinkin liikunnan ja lenkkeilyn suhteen, että eiköhän tuo painokin ala tuosta taas tippumaan. :) olen aivan fiiliksissä keväästä ja tulevasta kesästä ja siitä, että tiedän pystyväni tähän, vaikka tahti onkin hieman hitaanlainen.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kevät

Heräsin tänään kasin aikaan kellon pirinään ja huomasin, että rullaverhojen takaa pilkottaa valo. Ulkona oli jo todella valoisaa ja kun puoli yhdeksältä nousin sängystä, aurinkokin jo paistoi! Aivan ihana ja keväinen ilma! Jospa minä pääsisin tänään kävelylenkille, kun eilen oli niin laiska päivä. Meillä oli kyllä avokin kanssa tarkoitus lähteä tänään ulkoilemaan yhdessä, mutta avokilla tuntuu olevan kiireitä, joten täytynee nauttia omasta seurasta.


Muutenkin odotan kevättä ihan hirveästi ja sitä, että ilmat lämpenevät ja lumet sulavat. Se tarkoittaa automaattisesti sitä, että alan liikkumaan enemmän: pyöräilemään ja käymään kävelylenkeillä. Kevät on yksi asia, joka motivoi minua liikkumaan. Talvella liikun lähinnä sisätiloissa ja pitemmän päälle wii-pelit alkavat tylsistyttään. Salilla haluaisin alkaa käydä tai ryhmäliikuntatunneillakin, mutta kun en saa kaveria sinne. Ja yksin sinne lähteminen on mulle hirveän iso kynnys. Toisaalta kulkeminenkin niihin paikkoihin on hieman hankalaa, kun pitäisi julkisilla mennä ja siihenkin hommaan menee rahaa.

Olisi mulla kyllä tuolla varastossa luistelusukset ja lumilautakin, joita en ole kumpaakaan tänä talvena vielä käyttänyt. Hiihtolatu menee tästä n. 500m päästä.. Viime talvena kävin kyllä hiihtämässä, kerran. Hiihdin 15min tai siis rämmin eteenpäin pusikossa yrittäen päästä sille oikealle ladulle.. Totesin kuitenkin  tehtävän mahdottomaksi ja käännyin takaisin kotiin :D Olisi pitänyt ottaa kotikotoa ne perinteisen tavan sukset..

Täällä odotellaan kevättä ja kesää ihan hirrrveenä!
Entäs siellä? Eroaako teidän talvi- ja kesäliikkumiset toisistaan?


Kuvat we♥it

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Tyytymättömyys ja ratkaisuja

Olen ihan hirrveen, hirrrveen tyytymätön itseeni tällä hetkellä. Viime viikko meni aivan läskiksi! Tuli herkuteltua aivan liikaa enkä liikkunut juuri ollenkaan.. Tässä 56kg:ssa on jotain ihan selvästi mystistä, koska viime syksynäkin repsahtelu alkoi näissä samoissa kilolukemissa. Onko se muka jokin syy alkaa syömään huonommin ja lopettaa treenaus, kun on saanut painon 56kg:n? Mutta herranjumala, eihän tätä projektia voi jättää melkein 3kg:n pudotukseen ja jatkaa syömisiä entiseen malliin! Olen kyllä erittäin tyytyväinen pudotettuihin kiloihin, mutta tahdon lisää niitä pudotettuja kiloja!

 Eilen kirjoittelinkin jo, että tänään laittaisin itseni takaisin ruotuun, mutta pah. Heräsin aamulla pienoiseen kurkkukipuun ja koko päivän olen palellut ihan hirveästi. Tuossa juuri mittailin lämpöä, mutta kuumetta ei ainakaan vielä ole.. Minä en tahdo tulla kipeäksi, äh!

Nyt tämän viikonlopun aikana on herkuteltu aivan tarpeeksi ja kaapeista mussutettu huolella kaikki herkut parempiin suihin. Tästä lähtien saan herkutella vain ja ainoastaan joka toinen viikonloppu. Kaupasta ei todellakaan lähde enää mukaan karkkia, sipsiä yms. ja vaikka avokki niitä kotiin toisi, en varmasti koske!

Liikunnat on saatava myös käyntiin, kunhan en nyt sairastuisi. Tänään pitäisi tehdä 8min Abs Workout ja senhän teen, vaikka mikä olisi! Haluaisin päästä pyöräilemään, kävelylle, juokseminenkin houkuttelisi hirveästi. Oi, kevät ja kesä tule jo! Meidän pitäisi avokin kanssa alkaa taas käydä pelaamassa sulkapalloa. Se oli nimittäin ihan mahtavaa yhteistä tekemistä!

Tällä hetkellä suurin tavoitteeni on nähdä vaa'alla numerot 55 (ja jotain). En ole pitkiin, pitkiin, pitkiiiiiin aikoihin painanut noin vähän! Ja sitten kun olen tämän tavoitteen saavuttanut, aion palkita itseni jollain todella kivalla :)


Nyt vatsojen pariin!

perjantai 17. helmikuuta 2012

+300g

Tämänpäiväisessä punnituksessa kävi niin kuin uumoilinkin eli plussaahan se näytti. Tarkat lukemat olivat puoli viiden aikaan aamulla 56,9kg eli +300g viime viikkoon. Ei kuitenkaan ihan mahdottomasti eikä ylittänyt 57kg:a! Ensi viikolla taas tsemppi päälle, ettei paino vaan nousisi enempää. En nimittäin haluaisi ottaa rastia pois 56kg:n kohdalta.. Tämänpäiväiset syömiset on taas menneet ihan herkutteluksi. Olen syönyt mm. ison pullan, puolikkaan pizzan (jäi eilisestä), karkkia... Olo on kyllä ihan sen mukainenkin. Turvottaa!

Yritän nyt viikonlopun aikana keräillä hieman taas motivaatiota tän projektin suhteen ja bloggailunkin suhteen. 

OLISIKO TEILLÄ EHDOTTAA POSTAUSIDEOITA?
Ottaisin niitä mielelläni vastaan :)

Alkoi hirmusti tekeen mieli tuoreita marjoja!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Voihan kärsimättömyys...

Miksi minun pitääkin olla näin mahdottoman kärsimätön luonne?

Haluaisin päästä tavoitteeseeni äkkiä ja että elämäni olisi taikaiskusta terveellisempää ja liikunnallisempaa. En malttaisi millään odottaa kropassani tapahtuvia muutoksia ja sitä, että saan mm. oleilla rannalla bikineissä ilman häpeää. Haluan ostaa pienempiä vaatteita jo huomenna ja olla perhana tyytyväinen itseeni! Kaikkein eniten haluan tehdä asioita, joita en todellakaan tämän ruhon kanssa voi tehdä..

Tiedetään, tiedetään. Ei tämä tapahdu taikaiskusta. Haluan itselleni terveellisen elämän ja haluan opetella nauttimaan liikunnasta eikä se tapahdu silmänräpäyksessä. Ja jos haluan tästä elämäntavan, se täytyy tapahtua hitaasti, kiirehtimättä. Kyllä minä vielä joskus tulen olemaan omassa tavoitteessani. Minä tulen saamaan unelmakroppani! Kunhan sitä tarpeeksi paljon haluan ja kunhan jaksan vain hillitä kärsimättömyyteni.



Ja kyllähän minä perhana haluan ja hittoon kärsimättömyys! Nyt otetaan rauhallisesti!


Minähän en tätä sössi nyt!! Muistakaa minun sanoneen!

perjantai 20. tammikuuta 2012

My dream body

Selailin ajankulukseni hieman thinspo, fitspo yms. kuvia. Etsin inspiraatiota, lisämotivaatiota, unelmavartaloani. Katselin kuvia ja huomasin, etten inspiroidu kauheasti lihaksikkaasta vartalosta, tai liian laihasta. Tällä hetkellä tavoittelen tervettä ja kaunista kroppaa, joka miellyttää omaa silmääni ja jossa tunnen oloni itsevarmaksi. 

Ei kiitos.

Tässä kuvassa tytöllä on ennen laihdutusta mielestäni paremman
näköinen vartalo. En halua tuollaisia tikkujalkoja.

Tämä menettelee, mutta liian lihaksikas masusta vieläkin.

Tästä pidän paljon! Vaikka haluan laihtua, haluan kuitenkin
säilyttää kurvikkaat, naiselliset muotoni.

Sitten vielä poimin yhden julkkiksen vartalon, jota ihailen.
Rihanna siis!