sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tästä se lähtee

Tervetuloa lukemaan taas yhden elämäntaparemontoijan arkea! Nyt on vuorossa 24-vuotiaan tylleröisen tarina.

Olen yrittänyt laihduttaa, rempata elämääni uusiksi, moneen otteeseen viimeisen ainakin viiden vuoden aikana. Toisinaan olen onnistunutkin oikein mainiosti; esim. vuoden 2007 keväällä, jolloin sain tiputettua -5kg. Kyseisen vuoden onnistumisesta voin antaa kiitoksen silloiselle blogilleni, johon kirjoittelin mm. päivän syömiset ja liikkumiset. Tuolloin totesin, että blogi on oiva apukeino laihduttamisessa. Minä en ainakaan repsahda niin helposti, kun tiedän, että kaikki syömiseni/liikkumiseni on julkisessa levityksessä. Viimeisin onnistuminen tapahtui itseasiassa tämän vuoden touko-kesäkuussa, jolloin aloitin ensimmäisen kerran karppaamaan. Lähinnä välttelin perunaa/pastaa/riisiä/leipää/sokeria. Tuon kuukauden aikana pudotin painoa 3kg, pelkällä ruokavaliolla siis.Tässä siis kaksi menetelmää, joita aion myös tälläkertaa toteuttaa, mutta näistä menetelmistä lisää sitten seuraavassa postauksessa.

Minä tykkään liikkua. Minä en kuitenkaan tykkää siitä niin paljoa, että lähtisin huvikseni tai edes oman kuntoni takia joka toinen päivä tai edes kerran viikossa(/kuukaudessa) lenkille. Minä en edes muista, koska viimeksi olen käynyt lenkillä. Joskus itseinhon puuskissani olen saattanut viihtyä lenkkipoluilla jopa säännöllisestikin muutaman kerran viikossa, mutta tämä innostus on lopahtanut kuitenkin jo vähintään parin viikon kuluttua. Olen hirveän laiska. Tykkään mieluummin istua sohvalla, katsella televisiota tai olla netissä kuin lähteä harrastamaan liikuntaa. Minulla on monenlaisia verukkeita sille, ettei minun tarvitsisi lähteä liikkeelle. Mm. on niin kova homma lähteä lenkille, en tykkää tehdä sitä yksin, se on tylsää, mitä hyötyä siitä on. En vain saa aikaiseksi. Se on ehkä minun suurin ongelmani.

Nyt olen kesän ihaillut vähäpukeisia ihmisiä, jotka näyttävät hyvältä vaatteissaan. Sekä laihoja että niitä pyöreämpiäkin. Toiset ovat samankokoisia kuin minä, ja isompiakin, ja silti tuntuu, että he viihtyvät kehossaan, he ovat tyytyväisiä itseensä, he pitävät itsestään. Sellaiset ihmiset näyttävät hyviltä. Minä en ole tyytyväinen itseeni, en viihdy kropassani, toisinaan saatan tykätä peilikuvastani, yleensä inhoan sitä. Tykkään kuitenkin itsestäni paljon enemmän kuin esim. parikin vuotta sitten. Olen saanut itseluottamusta enemmän, mutta haluan sitä vielä lisää. Ja sitä luulen saavani sitten, kun olen täysin sinut itseni kanssa.

Tämän kesän aikana olen päättänyt, että syksyllä otan itseäni ihan kunnolla niskasta kiinni! 1.8 se alkakoon, elämäntaparemontti!
Miten sen aion toteuttaa, minkälaisista lukemista lähdetään liikkeelle (kg ja cm) - niistä sitten seuraavissa. Kuvien kera!

2 kommenttia: