perjantai 6. huhtikuuta 2012

Smoothietime

Tykkään tehdä aamupalaksi smoothieta. On kuitenki myönnettävä, että viimeaikoina ruuanlaitto ja ruokavalio on ollut hieman toissijainen asia, olen halunnut päästä helpolla (mm. heseruualla..). Välipalatkin ovat olleet ihan mitä sattuu.. Nyt ajattelin kuitenkin panostaa hieman enemmän tähän ruokavalioon ja syömisiini, ettei mene ihan plörinäksi!

Tein eilen ja tänään aamupalaksi smoothien, koska partaäijä mustikkakeitolla alkaa pikkuhiljaa tökkiä.

Eilen tein smoothien mustikkakeitosta ja pakaste smoothie-hedelmistä.

Tänään kahdesta kiiwistä, mustikkakeitosta ja partaäijästä.

Smoothiet ovat melko täyttäviä, riippuen siitä, mitä niihin laittaa. Mulla tökkii pahasti maitorahka pelkästään esim. ananaksen kanssa, mutta jos ananaksesta, ananasmehusta ja maitorahkasta tekee smoothien, niin ai että! On hyvää!

Nyt mun pitäisi saada energiaa lähteä käymään työpaikalla. Lähdin eilen niin tohinalla töistä, että unohdin ottaa mukaan ulkoiluhousuni. Olin kyllä ottavinani pussin mukaan, mutta sinnehän ne sitten jäivät. Kaiken lisäksi en muistanut kirjata itseäni ulos enkä laittaa puhelinta lataukseen ja taisipa cd-soitinkin jäädä päälle :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti