torstai 14. maaliskuuta 2013

14.3.13

Yksi hyyyyvin väsynyt bloggaaja täällä iltaa! Mulla oli tänään aamuvuoro, joka loppui klo 13. 14:45 mulla olikin sitten jo tapaaminen pt:n kanssa, joten ei mitään toivoa päikkäreistä ennen treeniä. Menin treeneihin, jotka sujuivat odotettua paremmin. Ihan jees fiilis jäi pt:stä loppujen lopuksi :) valitin sille mm. sitä, ettei jalkatreeni tunnu alakropassa sitten yhtään. Se sitten kannustikin mua laittamaan lisää painoa jalkaprässiin. Olin ihan varma, etten jaksa tehdä niillä painomäärillä sarjaa loppuun, mutta minähän jaksoin! Hah! Jos huomenna ei tunnu jaloissa, niin jo on kumma :D

Olin neljän jälkeen kotona. Venyttelin, söin ja katselin eilistä Greyn Anatomian jaksoa nauhalta. Jossain vaiheessa toinen puoliskokin ilmestyi kotiin. Vähän ennen seiskaa mua alkoi niin väsyttää, että päätin oikaista itseni sohvalle, johon sitten nukahdinkin. Torkahtelin sitten parisen tuntia ja loppujen lopuksi sain vaivoin itseni ylös ennen ysiä. Olisi niin tehnyt mieli jatkaa suoraan yöunille, mutten ihan kehdannut.

Syömiset:
klo 04:00 (kotona)
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- banaani
klo 06:00 (töissä)
- karjalanpiirakka margariinilla
- piltti
klo 08:30 (töissä)
- kaurapuuro voisilmällä
- rasvaton maito
- kupponen kahvia kevytmaidolla
klo 11:15 (töissä)
- kalapyöryköitä, perunamuussia hieman
- salaattia (jäävuorisalaatti, kurkku, maissi, salaatinkastike)
- hieman suklaakiisseliä
klo 12:30 (töissä)
- kahvi kevytmaidolla
- pieni pullapala
klo 16:00 (autossa)
- banaani
klo 17:00 (kotona)
- kana-herkkusieni-kasviswokkia
- raejuustoa
klo 20:45 (kotona)
- purkki pehmeän täyteläistä rahkaa mehukeitolla
- muutama kalkkunaleikesiivu
- monivitamiinipore

Ihan hirvittävä määrä tullu taas tänään syötyä! Aamukuuden syömistä olisin pikkuisen voinut rajoittaa, piltti olisi riittänyt. Suklaakiisseli oli aivan turha, samoin kuiva pullapala. Iltapalan kalkkunaleikkeleetkin meni suuhun vain väsymyksen ja ruuanhimon vuoksi. Teki mieli jotain suolaista... Huomenna on jälleen punnituspäivä, mutta yllätyn kyllä jos pudotusta tulee.. Syömiset menee ihan pyllylleen :(

Vettä päivän aikana: n. 1,8l

Liikkumiset:
- salitreeni 1h 25min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti