tiistai 5. maaliskuuta 2013

4.3.13

Oon ollu ihan hirmu väsynyt nyt alkuviikon. Vissiin viikonloppu hieman verottaa :D eilen en millään jaksanut herätä kellon soittoon, vaan nukuin vielä tunnin lisää. Mun oli tarkotus lähteä kahdeksan aikaan jo salille, mutta uni vei voiton. Onneksi mulla oli iltavuoro, joten salille ehdin mennä vielä puoli kymmeneksikin ja meninkin. Arvoin kyllä pitkään jätänkö välistä, nimittäin mulla on taas kurkku kippee. =/ menin kuitenkin ja voin sanoa, että olipas todella huono idea! Koko loppupäivän oli henki ahtaalla.. Täytyy ottaa tämä päivä hyvin rauhallisesti. Jätän lenkinkin välistä, jospa sitä huomenna olisi kunnossa. En halua mitään tautia nyt, koska kaverikin on tulossa viikonloppuna kylästelemään!

Eilen illalla töistä päästyäni lysähdin sohvalle ja nukahdin sitten toisen puoliskon kainaloon. Enkä siis ehtinyt kirjoitella eilisen päivän liikuntoja/ruokia. Kirjoittelen ne nytten, vaikka nämä listat on kyllä aika tylsiä..

Syömiset:
klo 08:30
- kaksi kupposta kahvia kevytmaidolla
- kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla
klo 11:30
- salaatti (jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti, salaattijuusto, oliivi, hieman meetwurstia, salaatinkastike)
- monivitamiinipore
klo 13:00
- kupponen teetä kevytmaidolla
klo 14:15
- profeel maitokahvi-juoma
- puolikas appelsiini
klo 17:00
- lasagnea
- puolikas leivänpala margariinilla ja paprikalla
- rasvaton maito
klo 20:00
- kupponen teetä kevytmaidolla
- hieman mannapuuroa kanelisokerilla

Vettä päivän aikana: n. 2l

Liikkumiset:
- salitreeni n. 1h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti