keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hyvin pyyhkii!

Anonyymi tuossa ehti jo huolehtia, etten kai ole taas lopettanut. En ole. Täällä ollaan edelleen. Mulla on vaan pienoisia motivaatio-ongelmia blogin kirjoittamisen kanssa. Postauksiin pitäisi jaksaa panostaa, mutta tällähetkellä en jaksa/kerkeä.

Viikonloppu meni mässäillessä. Tosiaan ystäväni tuli meille yökyläilemään ja syötiin ja juhlittiin hyvin :D lauantaina oltiin baarissa ja kotiuduttiin puoli neljän aikaan ja mun piti mennä maanantaiaamuna jo viideksi töihin. Sanotaanko näin, että hieman väsytti herätä maanantaiaamuna klo 04. Maanantaina pidinkin suosiolla välipäivän liikunnoista. Kotiin tultuani vetäisin kolmen tunnin päikkärit :D

Eilen sitten heräsin ennen seitsemää (vaikka töihin piti mennä vasta 12:45) ja olin jo puoli kahdeksalta salilla. Sain viime viikolla vihdoin ja viimein pt:ltä salitreenin sähköpostiini ja otin sen eilen mukaan salille. Kirjoittelin lapulle ylös, millä painoilla teen nyt mitäkin sarjaa. Täytyy kyllä sanoa, että oon ihan rapakunnossa :D käsilihakset varsinkin on ihan surkeat.

Nyt mun pitää kuitenkin alkaa valmistautuun töihin. Lupaan tulla kirjoittelemaan iltasella lisää :)


1 kommentti:

  1. Kiva kuulla, että sulla menee hyvin :) Itsekin vähän ehdin jo ihmetellä et missäs luuraat. Vaikka en itsekään aina ehdi blogia päivitellä ja välillä on hyvä pitää taukoa koneen edessä kököttämisestä :D

    VastaaPoista