sunnuntai 22. tammikuuta 2012

I'm feeling fat

Mulla on eilisen jäljiltä kauhean plösö olo.. Kebabbia ja alkoholia.. Tosin alkoholimäärä jäi kyllä pieneksi, koska ei me mihinkään baariin asti päästy. Oltiin molemmat niiiin väsyneitä kebabin mättämisen ja saunan jälkeen, että minä nukahdin sohvalle kymmenen aikaan ja avokki toljotti tv:tä silmät puoliummessa.



Ensi viikonloppuna onkin sitten edessä melkoinen koitos. Nimittäin lähdemme anoppilaan viikonlopuksi ja siellähän syksyn totaalinen repsahdus tapahtui. Nyt vain pitää olla sillä mielin, että herkkuja voi ja saa syödä, mutta kohtuudella. Eikä kaikki lopahda siihen, jos yksi viikonloppu menee ihan herkutteluksi! Se pitää pitää mielessä.. Ensi viikon liikunnatkin pitää suunnitella hieman tuota viikonloppua ajatellen. Eli perjantai ja lauantai on lepopäiviä, muina päivinä sitten liikutaan!

Tänään ajattelin hieman siivoilla ja harjoitella hulavanteen pyörittelyä. Ihan hyvin se jo eilen lähti pyörimään, mutta harjoittelua riittää! Teen myös ruuaksi kaalilaatikkoa ilman riisiä :)

1 kommentti:

  1. Heh, kuulostaa niin meidän perjantai-illalta tuo kuvaus. Mukavaahan se on viettää rauhallista iltaa oman rakkaan kanssa, varsinkin jos on väsynyt eikä jaksa lähtee juhlimaan.

    VastaaPoista